Kaleb siis teki savun tukahduttamalla kirkkaan tulen laholla puulla. Kiinnittäen sitten hevosen nahan suppuun muutamalla puupuikolla hän ripusti sen pariksi tunniksi sankimpaan savuun, ensin toinen puoli ulospäin, sitten toinen, kunnes se oli kauttaaltaan mehevän savuisen kellervän ruskeata väriltään ja oli saanut sen hajun, mikä intiaanien nahkatavaroilla on, niin kuin jokainen tietää niitä käsiteltyään.
— No nyt tämä on intiaanien parkkinahkaa, ja minä toivon teidän huomanneen, että kyynärrasva se on parkitessa tärkein asia.
— Mutta näyttäkääs nyt kuinka mokkasiinit ja sotamekko tehdään, sanoi Pikku Majava yhtä innostuneena kuin ennenkin.
— Kas, mokkasiinit on helppo tehdä, mutta sotamekkoa minä en mene lupaamaan. Taitaa olla parasta noudattaa oman takkinsa leikkausta, paitsi että edusta tehdään yhdestä kappaleesta, ja sen verran vain halkiota, että juuri pää läpi mahtuu, eikä alas asti. Kaulan ympärille tulee kurenauhat ja saumoihin ja liepeisiin rimsut; sitä ei olekaan aivan helppo tehdä. Mutta vaikka kuka voi opettaa tekemään mokkasiinit. Niitä on kahta mallia — nimittäin kahta päämallia. Jokaisella heimolla on oma mallinsa, ja intiaani osaa sanoa mitä kieltä toinen puhuu heti kun näkee hänen jalkineensa. Parhaiten tunnetut ovat ojibvain pehmeäpohjaiset kurttumokkasiinit — pohja ja päällinen yhdestä kappaleesta ja rinta kurttuun ommeltu — sitähän juuri ojibva merkitseekin. Toinen malli on se, jota lakeuksilla enimmän käytetään. Siellä katsokaas, täytyy pitää kankeata anturaa, maa kun on täynnä kaktuksen piikkejä ja muita okaita ja teräviä kiviä.
— Minä tahdon siouxien mallia. Mehän olemme ottaneet mallia heidän tiipiistään ja sotalakistaan — ja siouxit joka tapauksessa ovat parhaat kaikista intiaaneista.
— Taikka pahimmat, sen mukaan kummalla puolella ovat, vastasi Kaleb. Mutta sitten hän jatkoi: — Sioux-intiaanit asustavat heinäaroilla ja heillä on kankea antura. Yritetäänpäs. Minä leikkaan yhdet parit.
— Ei, tehkää ne minulle. Se on minun hevoseni, sanoi Gui.
— Vielä mitä. Isäsi antoi sen minulle. Kalebin äänestä kuului selvään, että Guin laiskuus oli tehnyt häneen huonon vaikutuksen, ja Guin täytyi siirtyä syrjään siksi aikaa, kun Janista otettiin mittaa. Kaleb oli jättänyt osan nahasta parkitsematta, vaikka se olikin tarkkaan puhdistettu, ja sitä hän nyt liotti lämpimässsä vedessä, kunnes se pehmisi. Janin jalka asetettiin sille ja sen ympärille vedettiin viiva; kun pala leikattiin irti, saatiin toisen mokkasiinin antura, ja kun se käännettiin nurin, voitiin sen mukaan leikata toisen jalan antura.
Kaleb mittasi sitten jalan pituuden ja lisäsi yhden tuuman ja nilkan vahvuuden osalta puoli tuumaa, ja näitä suurimpana leveytenä ja pituutena pitäen leikkasi palan pehmeätä nahkaa. Sen hän leikkasi halki viillolla poikittain ja toisella pitkittäin. Toinen kappale leikattiin tämän mukaan nurin kääntäen, ja tämän jälkeen ommeltiin pala pehmeätä nahkaa kieleksi isoon kappaleeseen. Toiseen päällyskappaleeseen ommeltiin toinen kappale.
— Siinä nyt ovat päällyskappaleet. Nyt on aika panna niihin helmet, jos niitä pitää olla.