ROHKEUDEN KOETUS
Pojat olivat tehneet itselleen sotalakit, jotka olivat Kalebin opettamaa "todella oikeata" intiaanimallia. Kalkkunan valkoisista pyrstösulista ja hanhen valkoisista siipisulista tuli mainioita kotkansulkia, kun päät värjättiin mustiksi. Vanhasta valjastupsusta saatiin punaisiksi värjättyjä jouhia, vanhasta paidasta punaisia flanelliliuskoja, ja nämä yhdessä lampaannahan riekaleitten kanssa olivatkin kaikki raaka-aineet mitä tarvittiin. Kaleb osoitti yhä suurempaa harrastusta heidän hommiaan kohtaan ja auttoi heitä sekä valmistamaan lakin että myös ratkaisemaan, mitä piti tehdä "kupin", mitä "suuren kupin" ansaitakseen. Samilla oli koko joukko sulkia ampumisesta, sukeltamisesta, "verilöylyistä siirtokunnassa" ja suuret tupsuniekat sulat männyn kaatamisesta ja huuhkajan ampumisesta.
Jan oli muiden lisäksi saanut sulan jälkien seuraamisesta. Hirven metsästys oli tehty vielä luonnollisemmaksi siten, että "hirvipoika" aina pani jalkaansa vanhoista saappaista tehdyt tohvelit; kummankin tohvelin pohjaan oli naulattu kaksi riviä hevosenkengän nauloja, niin että ne muodostivat V:n, jonka kärki osoitti eteenpäin. Nämä jättivät kavionjäljet kaikkialle, minne hirvi vain kulki. Maissinjyvistä oli muun muassa se haitta, ettei niistä saanut minkäänlaista johtoa, mihin suuntaan otus oli kulkenut tai milloin se oli palannut takaisin omia jälkiään, mutta tohvelit päästivät tästä pulasta, ja kun vielä otettiin hiukan jyviä avuksi, niin saatiin niin hyvät jäljet kuin suinkin toivoa saattoi. Kaikki oppivat sangen taitaviksi ja saattoivat nopeaan seurata hyvinkin vähäpätöistä jälkeä, mutta Jan oli edelleenkin etevin, sillä sen, minkä oli näkönsä puolesta huonompi, hän korvasi runsaasti kärsivällisyydellään ja tarkalla havaintokyvyllään. Hän oli jo saanut yhden suuren "kupin" hirven löytämisestä ja sydämeen ampumisesta ensi nuolella, ennen kuin muut vielä paikallekaan ennättivät, ja sitä paitsi hän oli voittanut kuusi muuta suurta "kuppia", yhden siitä, että oli uinut 100 syltä viidessä minuutissa, toisen siitä, että oli tunnissa kävellyt kahdeksan kilometriä, kolmannen siitä, kun oli juossut 100 metriä kolmessatoista sekunnissa, yhden siitä, että tunsi 100 viljelemätöntä kasvia, yhden 100 linnun tuntemisesta ja yhden huuhkajan ampumisesta.
Guilla oli monta hyvää "kuppia", etupäässä tarkan näkönsä vuoksi. Hän näki "papuusin skuoon selässä" ja hirven metsästyksessä hän oli monta kertaa voittanut "kuppeja", jotka eivät paljonkaan puuttuneet suuresta, mutta tähän saakka kohtalo oli ollut hänelle epäsuopea, eikä vanha Kalebkaan, joka oli häntä kohtaan puolueellinen, voinut pätevällä syyllä äänestää hänelle suurta "kuppia".
— Mistä intiaanit enimmän pitävät miehessä, tarkoitan, että mille he hänessä antavat suurimman arvon? kysyi Mäihä eräänä päivänä odottaen että hänen tarkka näkönsä tulisi kunniaan.
— Urhoollisuudesta, vastasi Kaleb. — Jos mies on urhoollinen, niin hän saa heidän mielestään olla mitä muuta tahansa. Se on heidän paras ominaisuutensa — mikäli näet miehellä myös on sitä, mitä urhoollisuuden tehoksi tarvitaan. Eikä tämä käsitys ole vain intiaaneilla; vakuutan, ettei ole mitään, mikä kenenkään mielestä olisi niin suuren arvoista. Toiset väittävät pitävänsä yhtä kaikkien parhaana, toiset toista, mutta kun oikein tiukalle otetaan, jokaisessa maassa joka mies, nainen ja lapsi enimmän rakastaa ja kunnioittaa urheutta ja kirkasta rohkeutta ja niihin kuuluvaa tarmoa.
— Jaa-a, sen minä sanon, huudahti Gui innosta kuohahtaen, kun kuuli rohkeutta näin ylistettävän, — että minä en pelkää mitään.
— Vai niin, no mitenkähän olisi, jos antaisit Janille selkään?
— Hah, se ei ole kohtuullinen kauppa, koska hän on vanhempi ja suurempi.
— Minä tarjoan sinulle tilaisuuden koetukseen, Mäihä. Lähde yksin puutarhaan ja tuo ämpärillinen kirsikoita.