— Varmaan siitä nyt on kulunut kolmen vuoden vaiheilla.
Pyydettyään sitten vähän keuhkojen parannusta Kaleb-ukko lähti mummon luota ja ryhtyi hyvin perusteellisesti asioita pohtimaan.
Neljän viime vuoden kuluessa oli ympäristössä tapahtunut monta varkautta. Siitä ei päässyt mihinkään; ne olivat kaikki samantapaisia; raha vain oli kelvannut, ja rosvot näyttivät tuntevan kaikki seudun asukkaitten keskinäiset suhteet ja sovittivat vierailunsa aina sellaiseen aikaan, jolloin isäntä oli saanut rahoja.
Heti kun Kaleb oli poikennut de Neuvillen mummon luo, Jan sanoi jäljestä päin syntyneen mielijohteensa toteuttaakseen:
— Lähtekää te, pojat, leiriin; minä tulen perästänne viiden minuutin päästä. Hän aikoi piirtää miehen lokaan jättämät jäljet voidakseen seurata tätä ja palasi sen vuoksi takaisin haudalle.
Hän tutki jälkiä mitä huolellisimmin ja leviteltyään vihkonsa levälleen piirsi ne siihen luonnolliseen kokoon. Tällöin hän huomasi, että kummassakin korossa oli kolme riviä pieniä hevosenkengän nauloja, jotka ilmeisestikin oli kotona niihin lyöty, koska ne olivat niin epätasaiset, ja vasemman kengän pohja oli kulunut puhki. Sitten hän ryhtyi tutkimaan käsien jälkiä, ja piirsi parhaillaan oikeata kättä, kun muuan seikka kiinnitti hänen huomiotaan. Aivan oikein! Sen käden jokaisesta painalluksesta lokaan näkyi, että keskisormi puuttui.
Jan seurasi jälkiä vähän matkaa tietä pitkin, mutta mutkassa ne poikkesivat vasempaan ja katosivat ruohikkoon.
Palatessaan leiriin hän tapasi Kalebin, joka oli niin ikään paluumatkalla.
— Herra Clark, hän sanoi. — Minä palasin takaisin piirtämään ne jäljet, ja kuulkaapas, sen miehen oikeassa kädessä oli vain neljä sormea?
— Älä hitossa! sanoi Kaleb. — Onko se varma?