— Voi, anna kun minä tapan ensimmäiseksi — tapa sinä toiseksi, sanoi Sam rukoillen.
— Ärr — sinä pelkäät päänahkaasi.
— Annas kun minä menen, sanoi Sam.
Kummallakin pojalla oli tukko mustia jouhia, joita he sanoivat päänahakseen. Se oli köytetty rihmalla päälakeen — ja siitä Gui tahtoi lyödä vetoa.
Jan puuttui nyt asiaan: — Heittäkää nalkutuksenne, suuret sotapäälliköt, ja käykää toimeen. Jos Tikka surmaa murmelin, niin hän saa Mäihän päänahan; jos taas Mäihä sen surmaa, niin hän saa Tikan päänahan, ja voittaja saa sitä paitsi suuren sulan.
Sam ja Jan odottivat metsässä malttamattomina, sillä välin kun Gui hiipi ympäri. Murmeli näytti tänä päivänä harvinaisen rohkealta. Se samoili kauas pesältään ja toisin ajoin katosi notkelmiin. Pojat näkivät Guin ryömivän aidan läpi, mutta murmeli ei sitä huomannut. Asian laita oli niin, että vihollinen oli aina ennen lähestynyt sitä toiselta puolelta, minkä vuoksi se ei pitänyt idän suuntaa silmällä.
Gui ryömi vatsallaan maaten eteenpäin apilan läpi. Hän ryömi kolmisenkymmentä askelta ja oli nyt murmelin ja sen pesän välillä. Mutta vanha harmaa mätti vain rauhallisesti itseensä apilaa pitäen samalla silmällä Raftenin metsää. Pojat valtasi tavaton kiihko. Gui näki heidät, mutta ei nähnyt murmelia. He osoittivat ja viittoivat. Gui luuli tämän merkitsevän: — Ammu nyt. Hän nousi varovasti ylös. Murmeli huomasi hänet ja karkasi suoraan pesäänsä — siis Guita kohti. Gui ampui umpimähkään. Nuoli lensi syltä paria korkealta murmelin pään yli ja se "tavattoman suuri tutiseva turkiskimppu", joka karkasi suoraan häntä vastaan, herätti kauhua hänen mielessään. Metsästäjä peräytyi nopeaan tietämättä minne juosta. Hän oli aivan pesän vieressä. Murmeli kalisteli hampaitaan ja teki hurjan hyökkäyksen päästäkseen pojan ohi; kumpikin oli pahoin säikähdyksissään. Gui hyppäsi korkealle kauhusta ja putosi raskaasti maahan, juuri kun murmelin piti kulkea hänen alitseen kotiinsa. Poika painoi lähes puoli sataa kiloa, ja koko tämä paino putosi musertavalla voimalla vanhan elukan päälle likistäen hengen sen ruumiista. Gui hyppäsi pystyyn juostakseen henkensä edestä, mutta huomasi samalla murmelin sätkivän maassa ja rohkaisi sen verran mieltään, että pari kertaa potkaisi sitä kuonoon ja siten lopetti sen. Kova kiljuna sieltä päin, missä toverit olivat, oli ensimmäinen merkki, joka Guille vakuutti, että hän oli voittanut. He saapuivat juosten paikalle ja tapasivat sankarin seisomassa kuten metsämies valokuvassa, toisessa kädessä jousi, toisessa iso murmeli hännästä riippuen.
— Kelpo poika! Uljas poika! Hurraa kolmannelle sotapäällikölle! Hurraa Mäihä-päällikölle! Eikä Guilla suinkaan ollut syytä valittaa sitä, ettei saanut toisilta tunnustusta.
Hän röyhisti rintaansa ja näytti kopealta ja ylväältä. — Olisi hauska tietää, eikö täällä ole missään enemmän murmeleita, hän sanoi. — Minäpä tiedän, kuinka niitä pyydetään, elleivät muut tiedäkään.
— Jaha, Mäihä, tämä kai käy suuresta "kupista".