— Minä kerron, herra Raften, kimitti Gui hyvästä turvastaan esiin pujahtaen.
— Kas, vai olet sinä täällä, Gui? Mene ja tuo leiristä nuoraa — sukkelaan, sanoi Raften maankiertäjän ruvetessa liikkumaan.
Heti kun nuora tuotiin, sitoi Raften lujasti roiston käsivarret.
— Minusta tuntuu, että olen nähnyt tuon käden ennenkin, virkkoi
Raften miehen neljä sormea huomattuaan.
Jan oli nyt noussut istumaan ja katseli ympärilleen hämmentyneen näköisenä. Raften meni vanhan toverinsa luo ja sanoi: — Kaleb, onko sinuun pahastikin sattunut? Minä se olen — Bill Raften. Onko sinuun sattunut pahasti?
Kaleb pyöritti silmiään ja katseli ympärilleen.
Jan tuli nyt hänen luokseen ja polvistui hänen viereensä. — Onko teihin sattunut pahoin, herra Clark?
Tämä ravisti päätään ja osoitti rintaansa.
— Häneltä on henki salpautunut, selitti Raften, — parin minuutin kuluttua hän on ennallaan. Gui, tuo tänne vettä.
Jan kertoi juttunsa ja Gui siihen jatkoksi tärkeän lisän. Hän oli palannut aikaisemmin kuin oli odotettukaan ja oli lähellä leiriä kuullessaan roiston lyövän Jania. Hänen ensimmäinen päähänpistonsa oli juosta kotiin hintelää isäänsä hakemaan, mutta sitten hän teki viisaamman päätöksen ja juoksikin hakemaan väkevää Raftenia.