Roisto oli nyt noussut istumaan ja räyhäsi vihaisesti.
— Ja nyt, hyvä herra, sanoi William. — Nyt käyt meidän kanssamme leirissä uuden kerran, ennen kuin viemme sinut tyrmään. Yksi vuosi vähän viileämmässä paikassa taitaa olla sinulle terveellisempää kuin mikään muu parannus, luulisin. Kas tässä, Gui, ota sinä kiinni nuoran toisesta päästä ja vie tämä junkkari leiriin, sillä välin kun minä autan Kalebia.
Gui oli kunniansa kukkuloilla. Maankiertäjä pakotettiin kulkemaan edellä; perässä asteleva Gui nyki nuorasta ja leikki hevosen ajamista. Hän huuteli "hei — hei — hei — hei, heppani", Williamin auttaessa Kaleb-ukkoa yhtä hellävaroen kuin ammoin Kaleb oli häntä auttanut kaatuvan puun vähältä ruhjottua hänet kuoliaaksi metsässä.
Leirissä tavattiin Sam. Poika hämmästyi suuresti tämän roikan nähdessään, sillä hän ei tietänyt mitään päivän tapauksista, ja kamalan suuri oli hänen pettymyksensä, kun hän kuuli, mihin seikkailuun oli jäänyt osallistumatta.
Kaleb näytti yhä kalpealta ja sairaalta, kun pääsi tulelle, ja Raften sanoi: — Sam, mene kotiin ja pyydä äitiä antamaan vähän viinaa.
— Ei sitä varten tarvitse mennä niin kauaksi, sanoi Jan, — tällä miehellä on pullo taskussaan.
— Minä en huolisi pisaraakaan siitä, mitä hänellä on, ja vielä vähemmän tarjoaisin sitä sairaalle ystävälle, vastasi William.
Sam lähti sen vuoksi noutamaan viinaa ja palasi takaisin puolen tunnin kuluttua.
— Kas tässä, Kaleb, sanoi William, — juo nyt tämä, niin jaksat paremmin, ja maljan tarjotessaan hän tunsi ystävyytensä entistä toveria kohtaan heräävän jälleen henkiin.
Samilla oli sinä aamuna kotiin lähtiessään ollut mielessään tärkeä päätös. Hän oli mennyt suoraan äitinsä luo ja tälle kertonut kaiken, mitä tiesi revolverista ja Kalebin kanssa syntyneestä riidasta, ja heillä molemmilla oli sitten ollut pitkä, mutta epätyydyttävä keskustelu isän kanssa. Raften oli jyrkkä kuten tavallisesti. Rouva Raften oli tyyni ja selkeäjärkinen. Sam oli sukkela. Seurauksena siitä oli, että Raften kärsi täydellisen tappion, vaikkei tahtonutkaan sitä myöntää. Sam palasi leiriin osaksi pettymystä tuntien, mutta saikin siellä nähdä kaiken sen tapahtuneen, minkä vuoksi oli taistellut — isänsä ja erämiehen sopineen. Vielä pari tuntia sitten he olivat olleet veriviholliset, mutta tappelu oli heidät sovittanut. Vaikka Raften olikin järkisyillä osoitettu olevan väärässä, hän oli vain tuntenut entistä suurempaa katkeruutta sitä miestä kohtaan, jota hän ilmeisesti oli kohdellut epäoikeudenmukaisesti, mutta se, että hän sai tätä samaista miestä auttaa suurimman vaaran hetkellä, pani vaakakupin kallistumaan toiselle puolelle.