— En minä aio ruveta hulluttelemaan. Nythän on tukahduttavan kuuma.
— Ei niitä ole paljon, jatkoi vapiseva vanhus, tuhannen-vi-viisisataa — dollaria. Ne on minulla tässä, hän sanoi ja veti taskustaan setelikäärön.
TUHAT VIISISATAA DOLLARIA! Kaksi kertaa enemmän kuin koko talon ja tavaran arvo oli. Dickin silmät olivat päästä pullistua, ja Kaleb piti huolta siitä, että valkoisen revolverinkin kahva oli näkyvissä.
— Isä hyvä, huudahti Saryann, — te olette sairas! Minä menen ja haen teille vähän viinaa. Dick, tee tuli. Isä on kylmä kuin jää.
— Niin — tulta — olkaa niin hyvät — minua — niin — puistattaa — vilu.
Dickille tuli nyt kiire, ja pian isossa liedessä leimusi mahtava tuli ja huone kävi sietämättömän kuumaksi.
— Kas tässä, isä, juokaa vähän viinaa ja vettä, sanoi Dick aivan toisenlaisella äänellä. — Jos minä toisin vähän kiniiniä?
— Ei, ei — minun on nyt parempi olla; mutta minun piti sanoa — minä en enää elä kuin muutaman päivän, ja kun minulla ei ole laillista perillistä — niin tämä raha menee hallitukselle, mutta minä puhuin lakimiehen kanssa, eikä minun muuta tarvitse — kuin — lisätä — joku sana lahjakirjaan — talonkirjaan — niin tämä tulee mukana — ja oikeinhan se onkin, että te saatte tämänkin. Vanha Kaleb tutisi kiireestä kantapäähän ja yski kamalasti.
— Voi isä, antakaa minun lähettää tohtoria hakemaan, pyyteli Saryann, ja Dick lisäsi heikosti: — Niin isä, antakaa minun mennä tohtoria hakemaan.
— Ei, ei; antaa olla. Ei tarvitse lähteä. Pian minä olen paremmassa paikassa. Onko teillä lahjakirja täällä?