Kaleb oli ollut koko edellisen päivän uutterassa puuhassa, vaikkei kukaan tiennyt, mitä hän oikeastaan hommasi, ja Saryann oli niin ikään ollut toimelias. Hän oli häärinyt jo kauan, mutta nyt oikein kiireesti. Sitten Kaleb näyttää käyneen rouva Raftenin luona, ja tälle tuli myös sangen kiire, ja Gui oli pikimmältään käynyt rouva Burnsin luona, ja tämä paikalla puuhaamaan. Koko lähiseutu muuttui siten kuin yhdeksi suureksi pitotaloksi.
Sillä tässä Sangerissa oli pienillä tapahtumilla sama merkitys kuin kerhoilla, teattereilla ja sanomalehdillä kaupunkilaisten elämässä. Olipa tilaisuus mikä tahansa, ristiäiset, häät tai maahanpaniaiset, metsän hakkuu, viljan puinti, taloon tuliaiset, tai poismuutto, uuden talon valmistaminen tai uusien valjaitten tai viljanpuhdistuskoneen osto, jokainen näistä tapauksista oli riittävä syy seurain ja kestien pitoon; ja helppo oli siis saada pyörät käyntiin.
Kolmen aikaan olisi voitu nähdä kolme ihmisjonoa matkalla metsässä.
Yksi oli Burnsien talosta; ja se käsitti koko perheen; toinen
Raftenistä; se käsitti perheen ja palkolliset; yksi Kalebista; ja
tähän kuului Saryann ja paljon Boyleja. Kaikilla oli korit matkassa.
Istuttiin piiriin lammikon miellyttävälle ruohoiselle äyräälle. Kaleb ja Sam johtivat menoja. Ensin juostiin kilpaa, ja Jan voitti haavoittuneesta käsivarrestaan huolimatta, kaupunkilaispoika toisena hänen kintereillään; sitten ammuttiin pilkkaan ja metsästettiin hirveä; vaikkei Jan voinut osallistua näihin kilpailuihin. Ohjelmaan ei tosin kuulunut, mutta Raften siitä huolimatta vaati, että Janin piti mitata oksan korkeus maasta puun luo menemättä, ja irvisti tyytyväisenä, kun huomasi Janin ilmoituksen tarkkaan pitävän paikkansa.
— Katsos semmoista on oppi, Sam! hän pauhasi. — Koska sinä pystyt tuommoiseen? Totta tosiaan, sinä olet terävä poika, Jan, ja tässä minulla on jotakin, joka ehkä on sinulle mieleen.
Raften veti nyt kukkaron taskustaan ja viran puolesta ilmeisellä mielihyvällä maksoi ilveksestä viisi dollaria tapporahoja. Sitten hän lisäsi: — Ja jos osoittautuu todeksi, niin kuin te kaikki väitätte (ja todeksi se osoittautui), että tämä teidän petonne on se lammasten tappaja eikä vanha Turkki, niin minä vielä lisään tähän kymmenen dollaria.
Näin Jan pääsi suurimman summan omistajaksi, mitä hänellä oli eläissään ollut.
Intiaanit menivät sitten tiipiihinsä. Kaleb pystytti maahan riu'un ja riukuun uuden parkitsemattomalla vuodalla päällystetyn puukilven; nahan päälle oli kevyesti kiinnitetty säkkikankaan palanen.
Vieraat istuivat tämän ympärillä piirissä; toisella puolella oli muutamia nahkoja — Janin ilveksen ja pesukarhun nahat — ja molemmat täytetyt huuhkajat.
Sitten alkoi rumpu paukkua, "tam-tam — tam-tam — tam-tam — tam-tam —".