— Niin, mutta minä tahdon tietää, minkä näköinen se on ja mikä sen nimi on.
— Niin kyllä, ei se ole minkään muun näköinen. Se on vain itsensä näköinen ja sitä sanotaan noidan pähkinäpensaaksi.
"Noidan pähkinä kukkii, kun lehtensä varistaa,
ja kylmän vihat ja kuumeet se poies karistaa",
kuten villitty Jimmy sanoo.
— Minä joskus näytän sen Janille, sanoi Biddy.
— Tuleeko siitä keuhkopalsamia? kysyi Jan kurillaan.
— Nyt kai täytyy lähteä, sanoi Sam epäröiden. — Voin jo paljon paremmin. Missä minun keppini on? Tuossa, Jan, kanna sinä rohtojani ja ole hyvin varovainen.
Jan otti nipun vieläkään uskaltamatta katsoa Samia silmiin. Mummo käski heitä molempia palaamaan pian ja seurasi heitä ovelle sydämellisesti hyvästellen. Samalla hän huudahti:
— Odottakaas! Sitten hän meni huoneen ainoan vuoteen luo, kääri vaatteet kokoon, niin että niiden keskeltä tuli näkyviin joukko rusoposkisia omenoita. Hän valitsi kaksi parasta ja antoi yhden kummallekin pojalle.
— Minun täytyy pitää niitä piilossa, ettei sika saa, hän selitti, — sillä sen parempia omenoita ei kasva missään.