Käytettiin havaslankaa, äimää ja sangen p-i-t-k-i-ä pistoja, mutta työ edistyi hitaasti. Yhden päivän koko joutoaika kului paikkaamiseen. Sam tietysti lasketteli kaikenlaisia kuvaavia huomautuksia siitä kappaleesta, jota hän ompeli. Jan ompeli totisena ja ääneti. Samin ommel tuli alussa parempaa, mutta Jan oppi nopeasti, ja lopulta hänen jälkensä oli paljon siistimpää.
Illalla pojat näyttelivät kättensä työtä palkollisille. Si Lee, keski-ikäinen, isomahainen mies, katseltuaan sitä hetkisen hieman ivallisen näköisenä sanoi sentään hyväntahtoisesti:
— Miksi ette panneet paikkoja sisäpuolelle?
— Emme huomanneet, vastasi Jan.
— Me kun aiomme asua sisäpuolella ja tarvitsemme tilaa, sanoi Sam.
— Miksi te tarvitsitte kymmenen pistoa tuon reiän ympäri päästäksenne; olisitte yhtä hyvin tulleet toimeen neljällä, ja Si nauraa hihitti näyttäessään isoja kömpelöitä, tuuman mittaisia pistoja. — Se on hukkatyötä.
— Kas tässä, kivahti Sam, ellette pidä meidän työstämme, niin ommelkaa itse paremmin. On siinä vielä ompelemista.
— Missä?
— Kysykää Janilta. Hän on tämän työn pomo. Kaleb-ukko ei laskenut minua sisään. Se koski niin kipeästi sydämeeni. Minä porasin koko matkan, kun kotiin tultiin, enkös niin tehnyt, Jan?
— Savulaput on ommeltava paikalleen ja paltettava ja taskut lappujen yläkulmaan — ja — minä — arvelen, Jan lisäsi tunnustellen, se — olisi — parempi — jos — se — paltettaisiin — ympäriinsä.