Minkä riemun huimauksen se tuottikaan!
— Se on kuraköntti, joka on viimeksi vedessä.
— Niin mutta minun kipeä polveni, vastasi Sam.
Loput kilpajuoksusta oli paljasta riisumista. Yhdessä pojat ryöpsähtivät veteen.
Kuopan kohdalta lammikko oli puolitoista metriä syvä, sata metriä pitkä, ja kokonaan heidän omaa työtään.
— No, eikös kannattanut? kysyi Jan, jonka oli ollut hyvin vaikea saada Sam jatkamaan loppuun saakka leikkiä, joka maistui niin työltä.
— Mistä kummasta tuo on tänne tullut? Minä mielestäni jätin sen tiipiihin. Sam osoitti pölkkyä, jonka päällä hän oli tiipiissä istunut, mutta joka uiskenteli könkään niskassa.
Jan oli hyvä uimari, ja heidän leikkiessään ja polskutellessaan Sam sanoi:
— Nyt minä tiedän mikä mies sinä olet. Et enää voi sitä minulta salata. Minä jo epäilin sitä, kun sinä rakensit patoa. Sinä olet se hiivatin punanahka, jota sanotaan "Pikku Majavaksi".
— Minä olen sinua katsellut, vastasi Jan, — ja minusta näyttää, että olen törmännyt yhteen sen kuparinkarvaisen hunsvotin kanssa, jonka nimi on "Nuori-mies-lapion-pelko".