JAN JA NOITA-AKKA
Sangerin noita-akka vihasi mökin miehen kirvestä ja kulovalkeata myös, niin sanovat, mutta sitä miestä, joka urheilee, hän vihasi vielä pahemmin kuin helvettiä.
Villityn Jimin balladi Sangerista.
Jan käytti hyväkseen ensimmäistä tilaisuutta käydäkseen uudelleen
Sangerin noita-akan luona.
— Parempi kun minä jään kotiin, tuumi Sam hänen aikeensa kuullessaan. — Se ei koskaan katsoisikaan sinuun, jos minä tulisin. Sinä näytät vietävän terveeltä.
Jan siis lähti yksin ja oli siitä hyvilläänkin. Vaikka hän pitikin Samista, niin saattoivat tämän liukas kieli ja sukkelat sanansutkaukset kuitenkin Janin melkein varjoon, niin että hän näytti totiselta ja jöröltä, ja mikä vielä pahempi, Sam käänsi yhtenään keskustelun toiselle tolalle sen juuri lähestyessä jotakin aihetta, joka kiinnitti hänenkin mieltään.
Kun hän teki lähtöä, huusi Sam: — Kuules, Jan, jos tahdot jäädä sinne päivälliselle, niin jää vain — kyllä tiedetään, mikset ole tullut syömään. Sitten hän pisti kielen poskeensa, pani toisen silmänsä kiinni ja lähti navettaan tavanmukainen tutkimaton surumielinen ilme kasvoillaan.
Janilla oli muistikirja ja piirustustarvikkeet mukanaan — hän käytti niitä yhä enemmän. Matkalla hän kokosi kourallisen kukkia ja ruohoja. Vanha eukko otti hänet tällä kertaa vastaan aivan toisella tavalla.
— Tulkaa sisään, tulkaa sisään, Jumala teitä siunatkoon. Kuinka sitä jaksetaan ja kuinka pappa ja mamma jaksavat. — Tulkaa sisälle istumaan. Kuinka se jätkä, se Sam Raften jaksaa?
— Sam on terve nyt, sanoi Jan ja punastui.