— Iso kirja sinulla pitäisi olla, ennen kuin minä olisin kaikki tietoni antanut, sanoi eukko ylpeästi ja sytytti piippunsa raapaisten valkeata paikasta, jota housut olisivat verhonneet, jos hän olisi ollut mies.
— Turha vaiva on kirjoittaa paperille, mihin ne kelpaavat, sillä hyvä Jumala on sen itse tehnyt jo aikoja sitten. Kas nyt. Tuossa on kouristusjuuri kouristuksia vastaan, ja eikös se ole sen näköinen? Tuossa mokkasiinijuuri kohtauksia vastaan ja eikös se ole sen näköinen? Ja tässä skunkin kaali kumpaankin vaivaan. Sekin on juuri sen kaltainen kuin ne molemmat yhteensä.
Jan myönteli heikosti, mutta hyvin vaikeaa hänen oli ymmärtää, mitä siinä kasvissa oli yhteistä molempien ensin mainittujen kanssa.
— Ja kas tuossa! Tuossa on lobelia, jota toiset sanovat intiaanin tupakaksi. Tämän sinä löysit puron luota, ja se on vähän aikaista — vähän ennen kuin sen aika olisi. Sillä saa itsensä ylenantamaan, kun on siihen tarvetta. Kas nyt, eikö tuo lehti ole kuin ilmetty vatsa?
— Tämä on Benjaminin pensas tai kuumepensas. Kun sen lehdistä keitetään teetä, se on kovin hyvää vilutautia ja kuumetta vastaan. Ja eikös sekin värise joka kerta kun tuulee. Vai mataroita. Mihin vaivaan sinä luulisit näistä olevan apua?
— En tiedä.
— Katsos nyt, kuinka se on siihen kirjoitettu selvään kuin präntti — niin, ja vielä selvempäänkin, sillä minä osaan sen lukea, vaikken osaa lukea kirjasta sanaakaan. No minkä näköinen se on? hän kysyi kahdenkertaista siemenpalkoa näyttäen.
— Se on kuin aivot ja selkäydin, sanoi Jan.
— Voi tuota lasta, minulla on paremmat silmät kuin hänellä. Nehän ovat kuin molemmat munuaiset, ja siitä syystä mataratee auttaa paremmin kuin kaikki maailman tohtorit, kun sitä vain osaa käyttää. Näes munuaisvaiva on jonkinlaista kuumetta; se tekee kuumaksi, ja sen vuoksi se pitää tehdä kylmään veteen. Jos sen tekee lämpöiseen veteen, niin se vain pahentaa ja on kuin pahinta myrkkyä. Tuo on punalatva, joka nostattaa hien. Kerran näin erään, joka juuri teki kuolemaa ihon kuivuuden vuoksi, ja tohtorit koettivat koettamistaan eikä heistä ollut lapsi paralle vähääkään apua, mutta sitten minä sain hänen äitinsä laittamaan vähän punalatvateetä. Ja sairas hikosi monta sankoa heti kun sai haistaakin keitosta, ja tohtorit tietysti luulivat, että se oli heidän ansionsa! Ja eukko nauraa hihitti hyvillä mielin.
Monesta muusta kasvista hän Janille tarinoi ja selitti niiden käytön. Mikä oli hyvä syöpää vastaan, mikä leiniin, matoja vastaan tai muuhun vaivaan, ja yksi auttoi kaikissa taudeissa. — Eräs intiaani raukka sen minulle näytti, ja heti kun sen näin, tiesin, että asia oli niin, sillä jokaista lehteä oli kolme yhdessä ja yksi kolmessa ja sen keskellä oli pyhän ristin merkki yhtä selvästi kuin tuo kattila liedellä.