Sitä opetusta ei unhotettu. Kuta lähempänä New Yorkia, sitä paremmat hinnat; seitsemänkymmentäviisi dollaria Lyons Fallsissa; sataviisikolmatta Warrenissa; kaksisataa dollaria New Yorkissa. Rolf pohti kauan tätä asiaa, ja hänen mietteensä kantoivat vielä kerran hedelmän.
[LI.]
Van Trumperit saavat vieraita.
"Nibowaka" — Kuonab sanoi aina "Nibowaka", kun Rolfin älykkäisyys herätti hänen huomiotaan — "Entä mitä teemme kanuun ja tavaroittemme kanssa?"
"Eikö liene parasta, kun jätämme kaikki tänne. Callanilta saamme kanuun lainaksi." He siis heittivät pyssyt olalleen, Rolf pitäen kovasti kiinni omastaan, kulkivat taipaleen poikki ja saapuivat vajaassa kahdessa tunnissa Callanin talolle.[22]
"Miks'ei, kanuun te kyllä saatte, mutta poiketkaa ensin taloon iltasta haukkaamaan", oli takalistomiehen ystävällinen tervehdys. Mutta Rolf piti kiirettä, kanuu työnnettiin vesille tuota pikaa ja nopeaan he väläyttelivät järvellä melojaan.
Paikka näytti herttaisen tuttavalliselta, kun he tulivat lähemmäksi. Pelloilla rehottivat laihot, aitan luona kaakotti lukuisa kanalankarja ja ovella oli kaunis lapsilauma.
"No, voi jestapoo!" huusi lihava Hendrik ukko, kun he astuivat tallin ovelle. Heti paikalla hän tuli ja kouristeli heidän käsiään, kasvot punaisissa, valkoisissa ja sinisissä hymyissä. "Dul huaneh, dul huaneh, poik. Hih, Marta, Rolf ja Kuonab on. No voi herranen aik! Sehän nyt oli hauska."
"Missä on Annette?" kysyi Rolf.
"Ah, Annette paralla kuume, vähä; ei paljo, pikkusen vain", ja hän kulki edellä nurkkaan, jossa matalalla vuoteella makasi Annette, laihana, kalpeana ja voimatonna.