"Jersey on jäykästi sotaa vastaan", sanoi eräs edusmies, joka oli tullut alempaa Hudsonin rannoilta.
"Jersey on aina vastustanut kaikkea, joka koskee todella kansan parasta", sanoi punakka ja pönäkkä käheä-ääninen sotilas, jonka silmät pyörivät päässä ja joka liitti aina lauseen loppuun sanat: "hyvä herra".
"Sama on Connecticutin laita", sanoi muuan toinen, "he sanovat: muistakaa suojattomia rantojamme ja satamakaupunkejamme."
"Suuremmassa vaarassa New York on", sanoi siihen kuvernöri, "ja kaikki sen satamat pitkin Hudsonia, takaovi avoinna hyökkäykselle Canadan puolelta."
"Onneksi eivät Pennsylvania, Maryland eivätkä Lännen valtiot ole unohtaneet kunniakasta menneisyyttään, hyvä herra. Minä en muuta pyydä kuin että saamme kerran näyttää, mihin kykenemme, hyvä herra. Minä himoitsen vielä kerran ruudin käryä, hyvä herra."
"Minun tietoni mukaan presidentti Madison on lähettänyt useita vastalauseita, ja huolimatta Connecticutin ja New Jerseyn vastusteluista hän ennen kolmen kuukauden kulumista lähettää uhkavaatimuksen. Hän luulee Britannialla olevan työtä kyllä, nyt kun Napoleon liittolaisineen jyskyttää sen ovia, ja uskoo sen siis tahtovan nyt välttää sotaa."
"Minun luuloni on", sanoi Sylvanne, "että englantilaiset ovat siksi visapäitä ja itsekylläisiä, etteivät he huoli tämän taivaallista siitä, suutummeko me vai emmekö. Heillä on nyt se käsitys, että Paavali Jones[24] on kuollut, mutta luulenpa nykyisestä sukupolvesta ilmestyvän monta samanlaista, kunhan saavat tilaisuuden yrittää. Kolmattakymmentä kauppalaivaa on meiltä joka vuosi joutunut haaksirikkoon sen vuoksi, että 'ystävällinen valta' on vienyt niiden miehistön. Minusta näyttää, ettei meidän käy paljoa huonommin, vaikka sota syttyykin, ja onhan silloin ainakin kunnia pelastettu."
"Teidänpä kotinne ja tavaranne ovat kolmensadan turvallisen mailin päässä maan sydämessä", sanoi siihen Manhattan mies.
"Niin on, ja aivan Canadan rajalla", vastasi ukko Sylvanne.
"Se että meidän lippuamme yhä ja yhä loukataan ja että kansalaisemme saavat kokea häväistystä, on vielä pahempi asia kuin laivain ja tavarain menetys ovatkaan, hyvä herra. Vereni kiehahtaa, kun sitä ajattelen", ja kunnon kenraali loi silmäyksen seuraan, ja hänen punertava, poimuinen leukalihansa värähteli valkoisen kaulahuivin solmulla.