"Se on eittämätön asia, että jos varastatte joltakin päivällisen ja sanotte, että hän on niitä maailman parhaita jalomiehiä, niin hän siitä ihastuu teihin paljoa enemmän kuin jos annatte hänelle viisi dollaria, ettei hän naamaansa näyttäisi", sanoi Sylvanne hitaasti, mutta painavasti.
"Paljon voidaan sanoa toiseltakin puolelta", sanoi se, joka oli pelokkaan kannalta asiaa katsellut. "Te varmaan myönnätte, että Englannin hallitus pyrkii menettelemään oikein, ja meidän tulee kaiken kaikkiaan myöntää, että Jilsonin juttu tuottaa meidän omalle hallituksellemme sangen vähän kunniaa."
"Mies saattaa tehdä yhden pahan erehdyksen ja kumminkin olla oikeassa, mutta hän ei saata joka päivä tehdä pieniä erehdyksiä ja kuitenkin vaatia paikkaa puhtaassa joukossa", sanoi vasta valittu senaattori.
Kuvernöri vihdoin nousi ja lähti muitten edellä vierashuoneeseen, jossa naiset jälleen yhdytettiin, ja keskustelu alkoi kääntyä toiselle tolalle. Mutta samalla se olikin menettänyt merkityksensä niitten mielestä, jotka eivät olleet oppineet kuiskuttelevan panettelun jaloa taitoa, ja jotka mieluummin keskustelivat maan asioista ja kansan menestyksestä. Rolf ja Kuonab olivat siitä nyt jotenkin saman verran huvitetut kuin Skookum oli ollut koko ajan.
[LXV.]
Uikut ja laulava hiiri.
Kuonab pohti kauan mielessään sitä ihmeellistä tosiasiaa, että Van Cortlandt silminnähtävästi nautti suurta arvoa "oman heimonsa keskuudessa". — "Varmaankin hän on viisas neuvonantaja, sillä tiedänhän minä, ettei hän osaa taistella ja että hän on kelvoton metsämieheksi." Se oli hänen loppupäätöksensä.
He kävivät vielä viimeisen kerran kuvernörin ja hänen poikansa luona, ennenkun lähtivät. Rolf sai itselleen ja toverilleen luvatut sataviisikymmentä dollaria ja koko kuvernörin väen sydämelliset kiitokset. Lopuksi kumpikin sai lahjaksi upean metsästyspuukon, jotenkin samanlaisen kuin nuoren Vanin oli, mutta pienemmän. Kuonab sanoi "hoo!" omansa vastaanottaessaan, ja lisäsi sitten vähän aikaa vaiettuaan: "Ehkä se lähtee tupesta, jos milloin tarvitaan". — "Hoo! hyvä!" hän sanoi, nähdessään sitten sen pystyvän terän.
"Ja Rolf", sanoi asianajaja, "aion tulevana vuonna palata uudelle retkelle ja ottaa mukaani kolme toveria, ja me maksamme teille kukin saman määrän mukaan kuukaudelta. Mitä siihen sanot?"
"Ilolla otamme teidät jälleen vastaan", sanoi Rolf. "Elokuun viidentenätoista päivänä tulemme teitä hakemaan; mutta muistakaa ottaa matkaan kitarri ja silmälasit."