"Sitä minä en muistakaan."
"Niin, mutta siitä onkin pitkä aika. Kaluskapia laiskotti. Se tahtoi syödä, mutta ei halunnut metsästää, jonka vuoksi se kutsui sininärhen luokseen ja sanoi: 'Kerro kaikkialla metsissä, että Kaluskap huomeniltana hyppelee uuden karkelon ja opettaa uuden laulun'. Huuhkaja sai saman käskyn, ja toinen sitten hoki kaiken päivää: 'Kaluskap opettaa huomisiltana uuden karkelon', ja toinen hoki kaiken yötä: 'Kaluskap opettaa ensi neuvostossa uuden laulun'.
"Ja sitten tapahtuikin niin, että kaikki metsät ja vedet lähettivät väkensä kisoihin.
"Sitten Kaluskap otti laulurumpunsa ja sanoi: 'Kun minä soitan rumpua ja laulan, niin teidän pitää piirissä karkeloida myötäpäivään, sulkea tarkkaan silmänne, ja kun minä huudan 'uudet laulut'! niin jokaisen tulee huutaa sotahuutonsa'!
"Sitten kaikki alkoivat karkeloida, Kaluskap keskellä rumpua väristellen. Ja he lauloivat:
"Uusia lauluja etelästä, veikot,
Tukkikaa tiukkaan silmänne, veikot,
Karkeloikaa ja oppikaa uusi laulu.
"Niiden karkeloidessa piiriä, poimi Kaluskap joukosta lihavimmat. Ojentaen toisen kätensä otti hän ne kiinni ja väänsi niskat nurin, samalla huutaen: 'Enemmän sotahuutoja, enemmän melua! Sillä tavalla, nythän te opitte!'
"Viimein shingebis, uikku, alkoi epäillä ja raotti varovasti silmiään. Se huomasi petoksen ja huusi: 'Paetkaa, veljet, paetkaa! Kaluskap tappaa meidät!'
"Sitten syntyi sekasorto. Jokainen koetti päästä pakoon, ja Kaluskap tavotti kostonhalussaan shingebistä, surmatakseen sen. Mutta uikku juoksi veteen ja juuri kun se pääsi rantaan, niin Kaluskap potkasi sitä takapuoleen, niin että se lensi puolen mailin päähän järvelle, ja menetti kaikki pyrstösulkansa. Samalla muutti potku sen muodon, niin että sen jalat siitä pitäen ovat olleet pyrstön paikalla, eikä se voi nousta lentoon maalta eikä jäältä. Minä tiedän, että asia on niin, sillä isäni Kos Kob kertoi että se oli totta, ja me olemme sen itse nähneet. Niin se aina on. Kun Kaluskapia vastustaa, niin siitä seuraa sitten paljon pahaa, jota saa kauan ajatella."
Muutamia päiviä myöhemmin kuulivat he illalla, istuessaan mökissään tulen ääressä, seinän takaa ihmeellistä vinkunaa. He olivat monesti kuulleet saman äänen, mutta eivät milloinkaan niin selvään kuin nyt. Skookum käänsi päätään ja heristi korviaan. Sitten ilmestyi raosta, hirsien ja uunin välistä, pieni valkorinta hiiri.