Rolf kiiruhti aamun valjettua paikalle, luullen nyt tapaavansa kokonaisen intianileirin Kuonabin vanhan majan paikalta. Mutta ei mitään leiriä siellä näkynyt, ja kun hän kiipesi korkeammalle etsimään, niin osotti Skookum nuorin karvain nostamisella, että joku kumma läheinen esine oli sen pelkoa herättänyt — liikkumaton mies, joka ei jäsentä väräyttänyt. Hänen pitkät suorat hiuksensa olivat melkein valkoiset ja vieressä oli hänen kansansa laulurumpu, ainiaaksi vaienneena.
Ja ne, jotka edellisenä yönä olivat kuulleet sen murhesäveleet, saivat nyt Rolfilta tietää, että laulaja oli ollut Kuonab, joka oli palannut kotiinsa lepoon, ja että laulu, jonka hän lauloi, oli henkikarkelon runo:
"Wahkonda, minua armahda!
Sieluni ainiaan isoo.
Täällä ei ole mitään, joka minua tyydyttäisi,
minä kuljen pimeydessä...
Wahkonda, minua armahda!"
Kuonab menee kotiin.
[Viiteselitykset.]
[1] Amerikkalainen pyy (Bonasa ambellus). Suoment. muist.
[2] Teoksen mitat ovat niitä, jotka ovat Amerikassa käytännössä. — Maili on sama kuin engl. penikulma, jonka pituus on 1609 metriä. Suom. muist.
[3] Ugh! (niin) ja wah (ei), ne sanat intiani aina säilyttää, miten hyvin lieneekin englantia oppinut. Tekijän muist.