Lihat ripustettiin varjoon säkkeihin kiedottuina, etteivät kärpäset niihin päässeet, mutta nahkan upotti Kuonab suon silmään lämpimään liejuun, ja kolmen päivän päästä, kun karva alkoi irtautua, hän kaapi sen puhtaaksi. Leveän saarnipuisen vanteen hän oli vuollut valmiiksi, ja kun vihanta parkitsematon vuota oli sille jännitetty, niin intianilla oli jälleen intianilainen rumpu.
Se ei ollut kunnolla kuiva, ennenkuin parin kolmen päivän kuluttua, ja kehällä kuivaessaan se napsahteli ja soinnahteli, josta kuuli, kuinka nahka pingottui. Kuonab koetteli sitä vielä samana iltana istuessaan tulen ääressä ja hiljaa hyräillessään:
"Hoipa hoi — heipä hei."
Mutta seuraavana aamuna hän ennen auringonnousua kohosi vaaralle, päivän paistamalla kallionnokalla istuen hän tervehti Päivän jumalaa rukouksella, jota hän ei ollut rukoillut siitä päivästä, jona he lähtivät Asamukin ison kallion luota; jatkoksi hän lauloi runon:
"Isä, sinua kiitämme;
Oivat löysimme metsämaat.
Liha ei puutu wigwamista."
[XXII.]
Ansajuoni.
Nyt kun oli talveksi maja ja ensi hätään ruokaakin, oli aika ryhtyä ansain teon vakavaan toimeen; nyt oli rakennettava loukkujuoni lähestyvänä kylmänä aikana käytettäväksi. Se tosin oli vielä vähän aikaista, mutta oli hyvin suotavaa, että juonet saatiin asetetuiksi kautta metsäin kaikkiin aiottuihin suuntiin, sen varalta että sattuisi muita erämiehiä tulemaan. Useimmat turkiseläimet viihtyvät pienien puronnotkojen varsilla: majava, saukko, minkki, biisami, pesukarhu, muita mainitsematta. Ne jotka eivät vakinaisesti elä veden luona, etsivät semmoisia paikkoja niiden suojaisuuden vuoksi ja siksi että niiden riistaeläimet niissä asuvat; semmoisia ovat ilves, kettu, iso "kalastajanäätä" ja oikea näätä, jotka syövät kanineja, jäniksiä ja hiiriä. Ansajuoni sen vuoksi tavallisesti kulkee jotain puronlaaksoa pitkin, vedenjakajan poikki ja sitten johonkin toiseen laaksoon, josta se palaa lähtökohtaan.
Myöhään syyskuun lopulla siis Rolf ja Kuonab makuuvaatteineen, kattiloineen, neljän päivän eväin, kaksi kirvestä mukanaan, Skookum milloin edellä juosten, milloin perässä puuhaillen, lähtivät nousemaan erään puron laaksoa, joka lähellä heidän majaansa päättyi järveen. Neljännesmailin kuljettuaan he rakensivat ensimäisen näädänloukun. Siihen kului tuntikausi, se jätettiin virittämättä. Paikka oli valtavan puun alla, maasaarekkeella, jonka ympäri puro juoksi mutkassa. Puuhun veistettiin kolmelle puolelle pilkat. Kolmisensataa askelta kauempana oli toinen hyvä paikka ja siihenkin rakennettiin loukku. Eräässä paikassa oli kannaksen poikki kapea polku, nähtävästi saukkojen tallaama. "Siinä on hyvä rautain paikka, jahka aika joutuu", huomautti Kuonab.
Tuon tuostakin he säikyttivät valkohäntähirviä, ja eräässä liejuisessa kohdassa, jossa puron poikki kulki niiden polku, he huomasivat, paitsi kaikenlaisia pieniä jälkiä, susien, karhujen ja vuoripantterin eli puuman käpälänjäljet. Pikku Skookum haisteli niitä pelokkaasti ja pystyyn nousseet niskakarvat osottivat, että ne ainakin siihen olivat tehneet syvän vaikutuksen.