Pari päivää sen jälkeen kuulin iltahämärässä varisten pitävän harvinaisen kovaa ääntä. Aamulla varhain menin katsomaan ja löysin hangelta mustia höyheniä. Kuljin niistä vastatuuleen, sinne päin mistä ne tulivat, ja pian löysin variksen veriset jäännökset sekä suuren parivarpaisen jäljen; se ilmaisi, että murhaaja taaskin oli ollut pöllö. Ympärillä oli kamppailun merkkejä, mutta petolintu oli ollut voimakkaampi. Varisparka oli temmattu oksaltaan illalla, jolloin pimeys oli tehnyt sen aseman toivottoman epäedulliseksi.
Tarkastelin jäännöksiä ja sain näkyviini pään — silloin en voinut olla surusta huudahtamatta. Se oli vanhan Hopeatäplän pää! Sen pitkä ja hyödyllinen elämä oli päättynyt. Sen surmaksi oli lopulta koitunut pöllö, jota varomaan se oli opettanut niin monta sataa nuorta varista.
Sugar Loafin vanha pesä on nyt hylättynä. Vieläkin tulee keväisin variksia Castle Frankiin, mutta ilman mainiota johtajaansa ne eivät oikein menesty. Niiden lukumäärä on vähenemässä, ja pian kai niitä ei enää nähdä koko vanhan mäntymetsän tienoilla, missä ne ja niiden esi-isät ennen oppivat ja elivät.
RlSAKORVA, NUORI JÄNIS
Risakorva oli nuori jänis. Nimensä se sai siitä, että sen toinen korva oli aivan repaleinen — muisto sen ensimmäisestä seikkailusta. Risakorva eli emoineen Olifantin rämeikössä, ja siellä minäkin opin sen tuntemaan. Siellä tulin satoja kertoja tehneeksi havaintoja sen elämästä ja vähitellen sain kokoon niin paljon tietoja, että saatan kirjoittaa tämän pikkujäniksen elämäkerran.
Se, joka ei hyvin tunne eläimiä, arvelee luultavasti, että olen kuvannut niitä liian ihmisen kaltaisiksi. Mutta näin ei ajattele se, joka on elänyt niitä kyllin lähellä tutustuakseen niiden tapoihin ja kykyihin. Jäniksillä tosin ei ole kieltä siinä merkityksessä, kuin me käsitämme; mutta ne käyttävät ajatusten vaihtoon ääniä, merkkejä, vainuaan, liikkeitä ja esimerkkejä sekä koskettamista pitkillä viiksikarvoillaan, ja tämä kaikki täyttää saman tarkoituksen kuin kieli. Minä vain liioittelematta käännän ihmisten kielelle, mitä jänikset ovat puhuneet omallaan.
1
Rehevän suoheinän kätkössä oli soma pieni pesä. Siinä Risakorva oli kolme viikkoa sitten nähnyt päivänvalon. Jänöemo oli piilottanut sen ruohoihin ja tapansa mukaan kehottanut sitä monta kertaa makaamaan kyyryllään ja olemaan ääneti, vaikka mitä tapahtuisi. Mutta vaikka jäniksenpoikanen oli noin kahlehdittuna vuoteeseensa, se oli kuitenkin ihan valveillaan ja tähysteli kirkkailla silmillään uteliaana sitä pientä vihreää maailmaa, joka oli suoraan sen yläpuolella. Siellä oli paraikaa sininärhi ja orava, kaksi tunnettua varasta, syyttämässä toisiaan varastamisesta; kerran ne toraillessaan tulivat aivan Risakorvan kotipensaaseen. Keltakerttu tavoitti sinisen perhon miltei sen kuonon vieressä, ja tulipunaisen ja mustan kirjava leppäkerttu käveli rauhallisesti tuntosarviaan liikutellen heinänkortta ylös, toista alas ja sitten seuraavaa suoraan yli pikku pupun naaman, mutta tämä ei kertaakaan liikahtanut eikä räpäyttänyt silmäänsäkään.
Hetken päästä Risakorva kuuli lehtien kahinaa läheisestä pensaikosta. Se oli omituista, yhtäjaksoista ääntä ja tuntui liikkuvan sinne tänne tullen yhä lähemmäksi, mutta siinä ei saattanut erottaa jalkojen kapsetta. Risakorva oli elänyt koko pienen ikänsä tässä rämeikössä, mutta ei ollut vielä milloinkaan kuullut mokomaa ääntä. Tämä kiihotti suuresti sen uteliaisuutta. Emo oli kyllä käskenyt makaamaan kyyryllään, mutta olihan ymmärrettävää, että se oli tarpeen vain vaaran uhatessa, ja tuo outo ääni, johon ei liittynyt jalkojen kapsetta, ei kai saattanut merkitä vaaraa.
Sillä välin hiljainen kahina läheni, kääntyi sitten oikealle ja tuntui etääntyvän. Risakorva rohkaisi mielensä. Eihän hän ollut enää mikään vauva, hänen velvollisuutensa oli mennä tutkimaan, mitä se oli! Palleroinen ruumis kohosi vaappuvien jalkojen varaan, ja pieni pyöreä pää tuli näkyviin pesää verhoavien lehtien alta. Se tirkisteli nyt eteensä, mutta ääntä ei enää kuulunutkaan. Kahina oli vaiennut heti, kun pikku jänis liikahti, eikä mitään näkynyt. Risakorva astui askelen eteenpäin ja tuli aukealle paikalle. Nyt se huomasi aivan edessään suuren mustan käärmeen.