Tarkastamalla jälkiä sain koko asian selville. Kettu oli nähnyt minut samalla hetkellä kun minä näin sen, mutta viisaan metsästäjän tapaan se ei tätä ilmaissut, vaan tekeytyi aivan huolettomaksi, kunnes pääsi näkyvistä. Silloin se oli heti lähtenyt täyttä laukkaa kiertämään minua ja katseli sitten huvikseen matkan päästä minun onnistumatonta sotajuontani.
Keväämmällä sain toisen näytteen Arpinaaman viekkaudesta. Olin erään ystäväni kanssa kävelemässä pitkin tietä halki ylänköisen laidunmaan. Kuljimme noin kymmenen metrin päästä harjusta, jonka rinne oli täynnä harmaita ja ruskeita mukulakiviä. Ollessamme lähinnä harjua sanoi ystäväni:
— Tuo kolmas kivi muistuttaa suuresti kettua, eikö totta?
Mutta minä en saattanut nähdä sitä, ja me jatkoimme kulkuamme. Emme olleet kävelleet monta metriä, kun tuulenpuuska puhalsi harjun rinnettä vasten, ja silloin tämä kivi näytti aivan turkilta, jonka karva liehui tuulessa.
— Ihan varmaan se on nukkuva kettu, sanoi ystäväni.
— Pianhan se nähdään, minä vastasin ja käännyin takaisin.
Mutta tuskin olin astunut askelen tieltä, kun Arpinaama karkasi ylös ja juoksi matkaansa. Kulovalkea oli joskus pyyhkäissyt yli laidunmaan jättäen mustan juovan. Sen yli kettu kiirehti ja katosi sitten toisella puolen olevaan keltaiseen ruohikkoon. Se oli koko ajan pitänyt meitä silmällä eikä olisi liikkunut, jos olisimme pysyneet tiellä. Kummallisinta tässä ei ole se, että kettu muistutti pyöreitä kiviä ja keltaista ruohoa, vaan että se tiesi tämän ja osasi käyttää sitä hyväkseen.
Pian huomasimme, että juuri Arpinaama ja Viksi, tämän puoliso, olivat ottaneet metsämme asunnokseen ja karjapihamme ruokavarastokseen.
Seuraavana aamuna löysin metsästä suuren kasan multaa, joka oli hiljakkoin kaivettu maasta. Se oli tietenkin otettu jostain kolosta, mutta paikkaa en voinut löytää. Tunnettu asia onkin, että tehdessään uuden pesän todella viekas kettu kantaa kaiken mullan ensin tehdystä reiästä, mutta kaivaa täältä tunnelin, jonka suu on matkan päässä jossain tiheikössä. Sitten se sulkee ainaiseksi ensimmäisen aukon ja käyttää vain piilossa olevaa sisäänkäytävää.
Vähän aikaa etsittyäni löysinkin kunnaan toiselta puolen todellisen luolansuun ja pääsin varmuuteen siitä, että sisässä oli pikku kettuja.