— Täällä ne ovat, herra!
Pesä oli maakolon päässä, ja pienet villaiset poikaset olivat painautuneet sen äärimmäiseen soppeen.
Ennen kuin ennätin apuun, Paddyn lapio ja äkäisen terrierin hampaat olivat tappaneet niistä kolme. Neljännen ja pienimmän sain töin tuskin pelastetuksi nostamalla sen hännästä niin korkealle, etteivät koirat ulottuneet siihen.
Se päästi lyhyen kiljahduksen, ja emoraukka tuli huudon kuullessaan niin lähelle, että sen olisi voinut ampua, elleivät koirat aina olisi sattuneet väliin ja siten tahtomattaan suojelleet sitä. Sitten ne vielä kerran saivat tuloksettomasti ajaa Viksiä.
Eloon jäänyt ketunpoikanen pantiin säkkiin, ja se makasi siellä aivan liikkumatta. Sen onnettomat veljet heitettiin takaisin samalle makuusijalle, missä ne olivat syntyneet ja kasvaneet, ja niiden päälle viskattiin muutamia lapiollisia hiekkaa.
Me syylliset menimme sitten takaisin taloon ja pikku kettu pantiin vitjoihin pihamaalle. Kukaan ei osannut sanoa, miksi se oikeastaan säästettiin, mutta kaikkien tunteissa oli tapahtunut muutos, eikä sen tappaminen nyt tullut kysymykseenkään.
Se oli soma pikku otus, ikään kuin ketun ja lampaan välimuoto. Villainen pää oli hämmästyttävän lammasmainen ja viattoman näköinen, mutta keltaisissa silmissä saattoi välähtää viekas ja hurja katse, josta lammasmaisuus oli kaukana.
Kun joku tuli lähelle, se ryömi äreänä ja peloissaan koppiinsa ja rohkeni vilkaista ulos vasta saatuaan olla ainakin tunnin ajan rauhassa.
Ikkunani toimi nyt tähystysreikänä. Joitakin ketunpoikaselle ennestään hyvin tuttuun poikueeseen kuuluvia kanoja käveli sen ympärillä pihalla. Myöhään samana iltapäivänä, kanojen ollessa lähellä koppia, kuului äkkiä vitjojen helinää. Ketunpoikanen oli hyökännyt tavoittamaan lähintä kanaa ja olisi siepannutkin sen, elleivät kahleet olisi olleet liian lyhyet. Nyt se sai pahan täräyksen ja luikki takaisin koppiinsa. Sittemmin se hyökkäsi useita kertoja kanoja kohti, mutta se oli jo oppinut hyppynsä paremmin eikä pyrkinyt ulommaksi kuin vitjat ulottuivat.
Yön tultua ketunpoikanen kävi hyvin levottomaksi. Se hiipi kopistaan, mutta livahti takaisin heti pienintäkin melua kuullessaan ja pureskeli raivoisasti vitjojaan pitäen niitä etukäpäliensä välissä maata vasten. Äkkiä se keskittyi ikään kuin kuuntelemaan, kohotti kuonoaan ja päästi lyhyen väräjävän äänen.