— Mitä uutisia Pericosta? kysyi eräs Jon toveri.
— Siinähän tuo menee, Jo sanoi. — Karjaa näkyy viljalti; runsaasti vasikoita.
— Minäpä olen nähnyt tuon arohevoslauman, joka käy juomassa Antilooppilähteellä, hän jatkoi. — Laumassa on koko joukko varsoja; niistä on yksi tumma, kaunis kuin peijakas, synnynnäinen juoksija! Ajoin niitä pari kilometriä; tämä juoksi etumaisena eikä rikkonut raviaan kertaakaan.
— Ei kai sinulla ollut virvoitusjuomia matkassa?
— Kaikki on totta, Scarth. Tai jos tahdot lyödä vetoa, niin olkoon menneeksi, mutta muista miten viime kerralla kävi!
— Päivällinen, huusi kokki ja asia jäi kesken. Seuraavana päivänä paimenet muuttivat leiriä, ja arohevoset unohdettiin.
Vuotta myöhemmin paimenkunta oleskeli taas samassa osassa Uutta Meksikoa, ja taas nähtiin tuo villihevoslauma. Tummasta varsasta oli kehittynyt musta nuori ori, jolla oli sirot virheettömät jalat ja kiiltävät kupeet. Useampi kuin yksi karjanpaimen näki tämän kumman — se oli synnynnäinen juoksija.
Jo oli mukana, ja hänen päähänsä juolahti tuuma, että varsa kannatti ottaa kiinni. Vieraasta ajatus ei tuntune hämmästyttävältä tai kummalliselta, mutta Lännessä, missä opettamaton hevonen maksaa viisi dollaria ja hyvä ratsuhevonen viisitoista tai kaksikymmentä dollaria, ei kenen tahansa cowboyn päähän pälkähdä, että villiä arohevosta kannattaisi toivoa omakseen. Arohevosta on nimittäin vaikea pyydystää, ja jos sen saakin kiinni, se on vain vangittu villieläin, aivan hyödytön semmoisenaan ja useinkin mahdoton kesyttää. Moni karjanomistaja pitääkin sääntönä, että milloin arohevonen tulee näkyviin, se on ammuttava, sillä nämä eläimet eivät ainoastaan ole hyödyttömiä laitumen kuluttajia, vaan ne lisäksi usein viekoittelevat seuraansa kesyjä hevosia; nämä mieltyvät pian vapaaseen elämään ja ovat mennyttä kalua.
Jo Calone sanoi tuntevansa arohevoset perin pohjin. — Valkoiset ovat aina lauhkeita ja ruskeat levottomia. Voikosta saa hyvän jos oikein opettaa, mutta musta on aina vihainen ja kovasuinen. Jos mustalla villihevosella olisi kynnet, niin se karkottaisi vaikka jalopeurat Danielin luolasta!
Koska arohevonen on yleensä arvoton vahinkoeläin ja musta arohevonen vielä kymmenen kertaa pahempi, Jon kumppanit eivät nähneet mitään järkeä tuossa hankkeessa, jonka hän nyt täydellä todella aikoi panna täytäntöön. Mutta Jo ei sinä vuonna päässyt koettamaankaan.