Hän oli vain lehmipaimen, joka ansaitsi kaksikymmentä viisi dollaria kuussa ja oli vailla vakinaista paikkaa. Kuten useimpien karjanpaimenten hänenkin tulevaisuudentoiveensa oli päästä itsenäiseksi karjanomistajaksi. Hän oli jo aikoja sitten hankkinut karjamerkilleen virallisen vahvistuksen, mutta merkki oli toistaiseksi vain yhdessä ainoassa nautaeläimessä, vanhassa lehmässä, joka tuotti hänelle laillisen oikeuden panna merkkinsä isännättömään eläimeen, jos sattuisi semmoisen löytämään.
Huolimatta tästä vakaasta aikeestaan Jo ei kuitenkaan palkanmaksun jälkeen milloinkaan voinut vastustaa kiusausta lähteä toisten poikien kanssa kaupunkiin pitämään hauskaa. Niinpä hänellä oli tuskin muuta omaisuutta kuin satulansa, vuoteensa ja vanha lehmänsä. Hän odotti jotakin onnenpotkausta, josta saisi varoja päästäkseen hyvään alkuun. Nyt Jo oli saanut päähänsä, että musta arohevonen oli häntä varten, ja hän odotti vain tilaisuutta milloin saisi yrittää.
Paimenet kiertelivät Canada-virran tienoilla ja palasivat syksymmällä
Don Carlos -vuoren ohi, mutta Jo ei nähnyt vilahdustakaan Juoksijasta.
Monessa leiripaikassa siitä kyllä puhuttiin, sillä tämä varsa, joka nyt
oli väkevä ja virma kolmivuotias, alkoi tulla kuuluisaksi.
Antilooppilähde on suuren tasangon keskellä. Tulvan aikana se paisuu pieneksi järveksi, jonka ympärillä on kaislikko; kuivana kautena taas paikalla on vain laaja mutakenttä, jossa siellä täällä on valkoisia alkalitäpliä ja keskellä lähde. Siitä ei käy näkyvää laskujokea, mutta kuitenkin lähteen vesi on varsin hyvää, eikä muuta juomapaikkaa ole monen kilometrin säteellä.
Tämä lakeus eli preeria, kuten sitä pohjoisempana sanottaisiin, oli mustan oriin mieluisin oleskelupaikka. Mutta täällä kävi laitumella myös paljon kesyjä hevosia ja nautoja. Suurimmalla osalla oli merkki "LF".
Tämän karjan hoitaja ja osittain omistaja Foster oli yritteliäs mies. Hän harrasti karja- ja hevosrodun parantamista ja oli muun muassa koetteeksi hankkinut kymmenen sekarotuista tammaa. Ne olivat suuria kaunisjalkaisia eläimiä, joiden rinnalla takkuiset paimenhevoset näyttivät nälkiintyneiltä ja johonkin aivan toiseen lajiin kuuluvilta eläimiltä.
Yhtä niistä pidettiin tallissa käyttöhevosena, mutta muut yhdeksän vietiin laitumelle, kun niiden varsat oli vieroitettu.
Hevosilla on erinomainen kyky etsiä parhaat laitumet. Niinpä nämä yhdeksän tammaa menivät suoraa päätä Antilooppilähteen tasangolle, yli kolmekymmentä kilometriä etelään. Kun Foster loppukesällä tuli hakemaan niitä, hän löysikin kaikki yhdeksän, mutta niiden joukossa oli kymmenentenä kiiltävän musta ori, joka ilmeisesti oli tammoihin läheisemmässä kuin hyvän toveruuden suhteessa. Se vartioi niitä, hyppi niiden ympärillä ja piti laumaa taitavasti koossa. Sen sysimusta väri erosi jyrkästi tammojen ruskeasta karvasta.
Tammat olivat lauhkeita, ja luultiin että ne saataisiin helposti kotiin. Mutta vielä mitä! Musta ori tuli raivoihinsa ja sen hurjuus näytti tarttuvan muihinkin. Se juoksi sinne tänne ja pakotti koko lauman laukkaamaan perässään. Hevoset menivät menojaan, eivätkä ajomiesten pienet ponit ensinkään kyenneet seuraamaan niitä.
Tämä oli harmillista, ja ajajat ottivat pian pyssynsä ja odottivat vain tilaisuutta tuon riivatun oriin ampumiseen. Mutta aina kun tilaisuus tuli, sattuivat tammat olemaan niin lähellä, että luoti olisi miltei varmasti sattunut myös johonkin niistä. Koko päivän miehet yrittivät turhaan. Juoksija, sillä se se oli, piti perheensä koossa ja hävisi tammojen kanssa eteläisten hiekkakukkulain taakse. Hakumiehet palasivat väsyneine hevosineen kotiin hautoen mielessään kostoa tuolle uljaalle hevoselle. Mutta siitä oli vähän lohdutusta.