Kuka oli maksanut hautauksen? Vaivaishoitohallitus tietenkin. Hän oli siis saanut ajaa tuossa mustassa laatikossa, jonka Kusti kohtasi melkein joka aamu mennessään verstaalle. Ehkä oli äiti jonakin aamuna ajanut hänen sivutsensa Nygatanilla hänen siitä tietämättä, ajanut yksin tuossa inhottavassa arkussa, jota ei kukaan koskaan saattanut, vaan joka täristeli eteenpäin ruumisvaunussa ilman seppelettä, kiireesti kuin kolera-aikoina.
No niin, sitä hän ei voinut auttaa. Se ei ollut hänen syynsä. Olisipa vainaa voinut olla torailematta, niin ehkä hän olisi jäänyt asumaan kotiin, kaiken lian joukkoon.
Etpä olisi jäänyt sinne, Kusti! Sen sinä valehtelet itsellesi, jotta se kuuluisi hyvältä. Etkö muista, että tytön vuoksi sinä matkaan läksit?
Niinpä tietenkin.
Sinä olet liikutettu nyt, kun eukko on kuollut. Ei se ole sinun syysi, poikani.
Kenenkä sitten?
Ei kenenkään. Ei kenenkään. Ja jos se on jonkun syy, niin se on rikkaitten. He ovat kuluttaneet hänet, heidän lattiansa ovat tuottaneet hänelle suonenvenähdyksiä. Sinä olet typerä, Kusti. Rikkaat hänen tappoivat, vaikka sitä ei saa ääneen sanoa.
Niin, mutta ehkäpä hän joi itsensä kuoliaaksi? Miksi hän joi?
Lohduttaakseen itseänsä.
Miksi tarvitsi hän lohdutusta? Vastaa Kusti. Vai pelkäätkö?
Sen kyllä tiedän.