"Se oli tietysti minun syyni silloin, niinkuin ainakin. Minussa on aina ollut kuin tulivuoren tunne — minun täytyi puhua — silloin, niinkuin nytkin. Älä estä minua! Minulla ei ole ollut aikaa ennen puhella siitä, kun oli niin paljon tärkeämpää sanottavana. Mutta minusta tuntuu kuin olisi minulla nyt oikeus siihen sekä itseni tähden että sinun vuoksesi. Kukaan ei voi sanoa, että se on liian varhaista.
"Sitten jouduin minä tuomiorovastin huostaan, jotta hän pitäisi minua silmällä. Luultiin varmaankin, että minä sen vuoksi puhuisin niinkuin ne toisetkin.
"Muistatko ensimmäistä saarnaani? Oli hirveätä nähdä sen vaikutusta kansaan. Ja sitten kaikki taivutukset ja sovittelut, joita eteeni pantiin ja joiden tähden tahdottiin minua myymään vakaumukseni. Itsepä kaikkivoipa piispakin kutsui minut luokseen. Voi, hän oli ylen viisas mies. Hän puhui omasta nuoruudestaan ja sen epäilyistä. Hän kehotti minua etsimään Jumalaa. Minua, joka juuri etsin häntä enkä voinut löytää häntä tyhjissä sanoissa. Voi, sinä kyllä tiedät, mitä etsin."
"Ei sinun pitäisi puhua niin paljon, Iivari."
"No niin, sitten varoitettiin minua kerran, kahdesti, kolmasti, varoitettiin puhumasta dogmeja vastaan, tunnustuksia ja teessejä vastaan. Kuivia, hengettömiä dogmeja tahdottiin minua pitämään enemmän kunniassa kuin omaa haluani saada ihmiset paremmiksi, jalommiksi. Tahdottiin, että ruokkisin heitä sannalla ja kivillä, kun minä tahdoin antaa heille itse suuren, ihanan elämän.
"Minulta uhattiin riistää elatukseni ja niin lankesin minä kerran, poikkesin tähteä kohti johtavasta suunnasta ja käännyin tyynille vesille ja varmoihin satamiin. Luulin, että minäkin voisin pysyä rauhallisena ja antaisin haaksirikkoisten purjehtia ulkopuolella myrskyssä, mutta ankkurini ei pohjannut.
"Niin läksin ulos jälleen.
"Erosin kirkosta. Minut pakotettiin siihen, sen sinä tiedät. Veitsi pantiin kurkulleni: usko taikka elämä. Valitsin elämän ja pidin uskoni eli epäuskoni, niinkuin he sitä nimittivät.
"Saanko vähän juotavaa."
"Kas niin, Iivari."