"Onko se niin myöhään auki?"
"Siellä on enin tehtävää iltaisin."
"Hm!" Lautamiehen ei tehnyt mieli jatkaa. Tänään ei hän tahtonut sanoa mitään. Rauhan ja ilon ja tyytyväisyyden piti vallita koko päivä, mutta huomenna —! Selvää oli, että jotakin piili Ellin sanojen takana. Minkälaisia konditorioja ne olivat, joita pidettiin auki myöhään yöhön asti?
"Signe ja Klara eivät tule kotiin päivällisellekään."
"Vai niin." Lautamies pureskeli sikaariaan.
"Niin että me kaksi saamme tehdä mitä haluamme, isä. Vaikka lähteä ajelemaan kaupungille."
"Voidaan kait kävelläkin?"
"Eilen sateli. On likaista Djurgårdenissa päin ja se pitää sinun nähdä."
Lautamies ja Elli ajoivat avonaisessa ajurinvaunussa. Elli istui taaksepäin nojaten ja keikkui niin, että hatunkukkaset heiluivat tahdissa.
Lautamies poltti toista sikaariaan ja huomasi maailman olevan aurinkoisen ja leppeän. He ajoivat leveitä katuja pitkin, joita reunustivat moninkertaiset puurivit ja niiden lomissa näkyi sohvia, joissa ihmisiä istui paistattelemassa. Hän oli mielestään kuin kuningas, ajellessaan siinä hienon tyttärensä rinnalla ja jäykän ajajan istuessa tuossa edessä ajurinistuimella, kiiltävä silinteri päässään ja kiiltonappisessa takissa, ja piiska mitä komeinta lajia.