"Karis", jota Akontios veisteli, oli vähitellen edistynyt yhä enemmän, ja sen mukaan tuli kuvanveistäjäkin rauhallisemmaksi ja uutterammaksi. Ollessaan näin työssä kuvaili hän mielessään mitä kummallisimpia ja rohkeamielisimpiä unelmia; intohimon ohessa kasvoi hänessä myöskin hänen rohkea, onnea etsivä halunsa. Kuolematon Afrodite oli useat kerrat ilmestynyt hänelle unessa; hän oli moittinut hänen arkuuttaan ja ujouttaan ja rohkaissut hänen mieltään. Etenkin viimeinen ilmestyminen oli tavattoman vilkas.
"Akontios", niin oli jumalatar puhunut, "miksikä olet allapäin etkä ota kiinni tarjoutuvasta tilaisuudesta? Minun valtaistuimeni edessä ei voita rikkaus eikä ulkonainen loisto, ei korkeasukuisuus eikä hallitsijavalta, vaan kauneus ja nuoruuden into — ja uskollisesti rakastavan sydämmen uhriliekki. Kumarru ainoastaan puron peilikirkkaan pinnan yli, kuten muinoin Narkissos teki, tahi ota kirkas metallilevy ja katsele itseäsi! Olenko ehkä varustanut sinut huonommin, kuin laihan Kononin? Enkö ole antanut sinulle avomielistä, jaloa, miehekästä muotoa, enkö hehkuvia silmiä, jotka saattavat lemmenliekkiä herättää? Ole uskalias Akontios! Rohkaise mieltäsi ja ole viisas! Anasta hänen sydämmensä, niin voitat kaikki!"
Semmoiset unet, joita hän avosilmin uneksi, antoivat uutta rohkeutta nuorelle taiteilijalle, joka jo oli joutumaisillaan toivottomaan toimettomuuteen.
… Oli päiväntasaus-aika, melkein keskipäivällä. Akontios oli, vähän huoattuaan taas tarttunut talttaansa ja koska hänellä ei ollut läsnä esikuvaansa, joka tänään oli hyljännyt hänet, ryhtyi hän vähäpätöiseen työhön, jalasta veistämään, kun Koronis hengästyneenä syöksyi hänen veistämöönsä ja katkonaisesti puhuen ilmoitti, että oli ylhäisiä vieraita tulossa.
Kohta sen jälkeen tuli Karidemos tyttärensä Kydippen kanssa kävellen pihan yli, mutta orjat, jotka olivat heidän seurassaan, jäivät portin luo.
"Kun ei Akontioksesta mitään kuulu", alkoi Karidemos, "niin täytyy tilaajan itsensä tulla tiedustelemaan asiaa. No, jumalat nähkööt, ei sinun taidepajasi juuri herätä luottamusta. Kuka voisi uskoa, Kydippe, että tässä pienessä monisoppisessa sokkelossa on voinut syntyä niin luonteva, jalo taideteos kuin se verraton 'paimentyttö' on!" Hän asettui likelle seinää ja mitteli sitten melkein valmiiksi veistettyä "Karista" tutkivin katsein.
"Sinä edistyt, nuori, mestari!" sanoi hän viimein; "ja, Zeuksen nimessä, se tietää jotain, sillä esikoistyösi oli verraton laatuaan. Tämä Karis — mikä tenhoava sulo, mikä puhtaus muodoissa! Ja kuinka kauniisti voit hiuksia muodostaa! Täällä tosin ohimoilla — ah, siitä puuttuu vielä viimeinen voitelu. Hyvä tämä on, nuori ystävä, erinomaisen hyvä! Mitä sinä arvelet, Kydippe?"
"Minä pidän itseäni onnellisena, kun saan sanoa tätä taideteosta omakseni", vastasi tyttö vilkaisten Akontiokseen, joka seisoi liikkumatonna. Heidän katseensa kohtasivat toisiaan, ja vaikka tuo ylhäinen nainen luuli voivansa ujostelematta katsella muukalaista silmiin, joka syntyperältään oli häntä niin paljon ala-arvoisempi, näkyi nyt luonto kuitenkin saavan voiton tuosta arvelusta. Kydippe punastui, ja tuntiessaan sen punastui hän vieläkin enemmän. Itse asiassa hän ei voinut kieltää, että tämä Akontios olisi ansainnut polveutua jostakin niitä vanhoja sukuja, jotka olivat kaupungin kohtalon määrääjinä. Kuitenkin harmitti häntä tuo haihtuva punastuminen, etenkin kun hän huomasi minkä vaikutuksen se teki Akontiokseen, sillä hän ei millään muotoa olisi suonut, että nuorukainen silmänräpäystäkään uskoisi voivansa saattaa hänet hämille. Hän oli tyytymätön itseensä; mutta juuri tämä tyytymättömyys teki sen, että hän sen jälkeisinä hetkinä yhä muisteli Akontiosta ja kohtausta hänen työhuoneessaan.
Kun Karidemos ja Kydippe olivat jättäneet nuoren taiteilijan majan, oli Akontios kiihkotilassa, joka esti kaiken työntekemisen. Ainoa silmäys, jonka hän Kydippen kanssa oli vaihtanut, oli kohottanut hänen himmeät, häälyvät toiveensa niin, että hän tästä silmänräpäyksestä alkaen lujasti oli päättänyt koettaa kaikkea päästäkseen pyrintönsä perille.
Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli nyt Melanippos, Afroditen pappi.