"Sinä erehdyt herra", vastasi hän vakaasti. "Tässä on minulla vieraslahjani, jos siksi suvaitset nimittää minun halpain palvelusteni palkkaa."
"Olet sinä osottanut itsesi paljon suurempiakin ansaitsevaksi… Muuten myönnän, ett'ei vieraslahja ollut sopivasti valittu sana. Ei minun, vaan sinun, Neaira, pitää antaa! Ruususta, joka on hiuksissasi ja jonka olet poiminut puutarhastani, anna minulle vastalahjaksi ruusu kukoistavilta huuliltasi! Sellainen on tapa talossa. Kuten näet, on tie ihmisistä tyhjä ja autio molemmille tahoille, ja jospa sen joku näkisikin, niin ei kukaan sitä paheksu. — Olettehan te, lumoavat taiteilijattaret, rakkautta varten luodut! Suikkaa minulle suuta, armas Neaira!"
Kauniin tytön silmäripsien alta kiiti arka katse Akontiokseen, jota ei kiihkosa Miletolainen vieläkään ollut huomannut. Sitten sanoi hän kohteliaasti:
"Taaskin erehdyt, Filippoksen poika. Me taiteilijattaret emme ole luodut rakkautta varten, vaan kuolemattomain runottarien palvelukseen. Jos tahdot ketään suudella, niin mene pitkin satamakatua Miletoon — siellä saat tyydyttää halusi — tahi paremmin vielä: ota itsellesi vaimo, jalo Konon, sillä nyt saattaa sinut hyvinkin sanoa naima-ikäiseksi."
Äänekäs naurunhekotus seurasi tuota pientä pahanilkisyyttä; ystävät olivat näet pujahtaneet rohkean valloittajan jälkeen ja seisoivat nyt pensas-aidan takana ilon innossa.
Tämä nauru sai Kononin jo ennestään hauraan kärsivällisyyden särkymään.
"Sinä hupakko!" sanoi hän pilkallisesti. "Sinun pitäisi notkistetuin polvin kiittää rakkaudenjumalatarta siitä, että Konon alentaa itseään sanomaan sinulle niin kauniita sanoja! Luuletko, ett'en minä sinua tunne? Vai tahdotko uskottaa minulle olevasi itse Artemis? Sinä, jonka silmät sinkahuttavat koko viinilliset lemmennuolia! Viisas olet, mutta et kylliksi Kononia peijataksesi. Sinä teeskentelet itsesi niin arvokkaaksi pakottaaksesi itsellesi jotakin arvollisempaa, kuin mitä hetken haihtuva pila sinulle saattaa hankkia. Katsos, Neaira, jos olisit jättänyt tämän epäonnistuneen ilveilyn tekemättä, niin olisi minulle ehkä todellakin juolahtanut mieleen ottaa sinut lemmittyisekseni, mutta nyt saat tyytyä siihen, mitä minun oikkuni näin sivumennen sinulle suvaitsee antaa. Kas tässä — tee niin hyvin!"
Voimakkain käsin oli hän tarttunut hämmästyneesen tyttöön ja kumartui ryöstääkseen häneltä suutelon. Mutta Neaira teki vastarintaa, voimallisempaa kuin hän oli odottanutkaan. Hän työnsi molemmat kätensä lujasti Kononin rintaa vastaan ja kumartui niin voimakkaasti sivullepäin, ett'ei hän saavuttanut tarkoitustansa.
He painivat vielä kun Akontios astui esiin ja säveästi laski kätensä rikkaan Miletolaisen käsivarrelle.
"Herra", sanoi hän kohteliaasti, "älä unhota, että väkevälle ei ole kunniaksi pilankaan vuoksi käyttää väärin voimiaan."