"Minä tiedän kyllä, mitä tahdon. Valitse toinen kahdesta: joko sammumaton rakkauteni tahi sammumaton vihani. Joko minusta tulee Akontioksen morsian ja vaimo tahi hänen ikivihollisensa. Oi, ja minä vakuutan sen: vieläkin uskollisempi, kuin vaimonasi, olen oleva vihollisenasi, tyydyttääkseni vihaani ja kostoani! Kuuletko, Akontios?"
Hänen vihainen äänensä vaikutti Akontiokseen jäähdyttävästi.
"Sinä valitset huonon keinon herättämään rakkautta", sanoi Akontios: "uhkausta."
"Niin, minä uhkaan, sillä näenhän, ett'ei hyvyydestä eikä hellyydestä ole mihinkään. Sinä olet menetellyt kuin rosvo ja kunniaton varas: nyt pilkkaatkin minua vielä!"
"Minä en pilkkaa sinua, mutta en salli sinunkaan herjata itseäni. En tahdo kuitenkaan lukea sinun syyksesi, mitä raivoissasi olet puhunut — muuten täytyisi minun…"
"Mitä?" huudahti Neaira vaaleten. "Puhu vaan suusi puhtaaksi!"
"Muuten täytyisi minun pyytää, ennen niin laupiaan Neairan lähtemään tästä huoneesta ilopäiviksi."
"Oi, siitä voit olla huoleti, veliseni!" nauroi hän ilkkuen. "Niin vähällä ei Neaira heitä. Yhden asian tahdon sinulle kuitenkin sanoa: vaikka sinulla olisi minkälaisia rakkauskujeita tahansa, ja vaikka suurten ja mahtavain suosio sinua edistäisi, niin et kuitenkaan koskaan, minun eläessäni saa henttuasi omaksesi, vaikka Karidemos tekisikin semmoisen tuhmuuden, että hän suostuisi antamaan tyttärensä kuljeksivalle vaunusepän pojalle."
Näin syöksyi hän huoneesta.
"Uskomatonta" sanoi Akontios, katsellen hänen jälkeensä. "Nyt vasta käsitän, mikä minuun vaikutti niin omituisesti ensi kerran kohdatessamme toisemme. Paha henki asuu tuossa Neairassa. Mielelläni olisin ollut hänen kiitollinen ystävänsä, mutta nyt näen, että on viisainta välttää häntä niin paljon kuin mahdollista."