"Erehdyt, isä. Lupaukseksi muuttuu jokainen sana, joka jumalattaren apua anellen templissä huuliltamme lähtee. Jollei jumalatar olisi tahtonut minua vannomaan, niin miksi olisi hän toimittanut niin, että ääneen ja selvästi luin, mitä Akontios oli kirjoittanut? Tiedäthän, että Afrodite antaa suosikkiensa käyttää kavaluuttakin, jos he käyttävät sitä totisen rakkauden palveluksessa; eikä meidän sovi riidellä jumalattaren kanssa ja selitellä hänen tahtoaan meidän mielemme mukaan."
"Onneton", huusi Konon säikähtyneenä, "tahdotko antaa itsesi alttiiksi?"
"Antaako itseni alttiiksi?" toisti Kydippe. "Tiedä Konon, että ketä
Afrodite suosii ja kelle hän antaa armonsa, se saa paitsi rakastettunsa
kättä myöskin koko hänen sydämmensä ja sielunsa. Minä rakastan
Akontiosta."
Hetken tuskallinen äänettömyys seurasi tätä ilmoitusta.
Karidemos ja Konon ällistyivät kokonaan asian niin odottamattomasta käänteestä. Akontios vapisi autuaallisesta onnesta, veri pakotti ohimoilla; hän ojensi kätensä ikäänkuin olisi hän tahtonut painaa rakastettuaan rintaansa vastaan, mutta ei hän saanut sanaakaan suustaan.
"Pois!" kuului viimein Karidemos ärjäsevän. "Tahdotkos että vedätän sinut hirsipuuhun niinkuin Iksion kavaltajan? Et koskaan enään astu tähän huoneesen, jota rikoksellasi olet saastuttanut! Pois, sanon minä, sinä kirottu konna. Vaikka Kydippe olisi vannonut kaikissa kaupungin templeissä, tekisin sen kuitenkin tyhjäksi. Konon, seuraa kihlattuasi gynaikonitis-pihaan ja odottakaa minua siellä! Minä pidän sillä välin huolta siitä, että vast'edes saamme olla rauhassa tällaisista rettelöistä."
"Herra", sanoi Akontios kalveten, "rukoilen sinua…"
"Jätä minut, tahi pelkää kiukkuani!" huusi arkontti vimmastuneena.
"Voi hyvin, Akontios!" huusi Kydippe. "Luota vaan Afroditen armolliseen apuun!"
Ikäänkuin huumaantuneena meni Akontios pylväspihaan. Orjain silmäykset osottivat selvään, ett'ei tapaus arkontin huoneessa enään ollut mikään salaisuus. Pelon ja riemun valtaamana astui hän avaran porttikäytävän läpi. Täälläkin tapasi hän muutamia palatsin palvelijoita, jotka silmäilivät häntä oudoin katsein. Hän punastui korvia myöten ja tuli siten viimein ulos propylaioniin, joka kohosi muutamia portaita torista.