Seppä vapisi. Neaira oli astunut häntä lähemmäksi. Nyt laski hän molemmat kätensä sepän leveille hartioille ja katseli häntä silmiin viehättävästi kuin sireeni.
"Huolitko?" kysyi hän vielä kerran. Kesti hetkisen, ennenkuin seppä tuli vakuutetuksi siitä ett'ei Neaira laskenut leikkiä. Mutta sitten vaipui hän ikäänkuin huumaantuneena polvilleen, kietoi molemmat käsivartensa tytön solakan vartalon ympäri ja suuteli törkeässä kiihkossa, hänen vaatteensa laskoksia. Katkeralla tyytyväisyydellä katseli Neaira häntä.
"Nouse ylös!" sanoi hän viimein. "Etkö tahdo koettaa miltä tuntuu huuliani suudella?"
Liikkumatonna kesti hän ahnasta suuteloa, jonka Baios, rohkaistuna hänen puheestaan, painoi hänen vereville huulilleen.
Mutta sitten, kun seppä tultuaan yhä rohkeammaksi likisti häntä rintaansa vastaan, työnsi hän äkkiä hänet luotaan.
"Seis!" sanoi hän vilkkaasti. "Niin helposti ei Baios saavuta mitä hän kuukausia turhaan on halunnut. Kuule nyt mitä sinulta vaadin, jos todella tahdot, että minä tulen vaimoksesi!"
"Puhu Neaira! puhu!" soperteli Baios, töin tuskin hilliten itseään.
Neaira otti häntä kiinni kädestä. Niin hurmaavan hienoina sivelivät hänen sormensa sepän kovaa kättä että häntä oikein pöyristytti.
"No hyvä", sanoi tyttö lyhyesti; "kuvanveistäjä Akontios Mylasasta on minua kuolettavasti loukannut. Ei tässä maailmassa ole vilpitöntä ystävyyttä kohdeltu niin tylysti eikä palkittu niin kiittämättömästi kuin hän on tehnyt. Älä vaadi minulta laveampia selityksiä! Minun olisi pakko punastua, jos vaan viittaisinkin siihen päin mitä Akontios on uskaltanut tehdä. Kun nyt ajattelin, mistä voisin löytää suojelijan ja kostajan, muistuit sinä mieleeni ja itsekseni arvelin, että olin ollut hupsu, kun paljaasta oikusta hylkäsin sinun uskollisuutesi ja suosiosi. Minä vannoin siis ruveta sinun vaimoksesi, jos voisin toivoa, että Akontioksen röyhkeys sinun päättäväisyytesi kautta tulisi ansion mukaan rangaistuksi. Kuinka sen perille pääset, sitä en kysy. Voimmehan yhdessä siitä neuvotella, mutta paraimman keinon sinä kyllä keksit. Ainoastaan että sen teet, pidän välttämättömänä ehtona. Sen ilkiön elämänkanta on hävitettävä, hänen onnensa on sorrettava, hänen maineensa tahrattava. Niin, joll'et mitään parempaa tiedä, niin koeta häntä tappaa — kunhan vaan tulee kostetuksi minun sietämätön loukkaukseni. Tahdotko, Baios? — ja luuletko voivasi tehdä sen?"
Sepän silmäluomet säihkyivät ja iskivät tulta. Hänen kasvonsa muuttuivat melkein petomaisiksi. Vanha viha Akontiosta vastaan leimahti uudestaan ilmituleen. Viekas hymy sai hänen leveän, himokkaan suunsa suipoksi. Kuiskien sanoi hän: