Kaksi päivää myöhemmin astui Melanippos laivaan. Yksi ainoa orja seurasi häntä. Klitifon jäi kahden muun kanssa Miletoon hoitamaan taloa, joka oli hänen herransa yksityistä omaisuutta.
Ikariassa hallitsi silloin tyranni Filostratos, viisas, oikeutta noudattava ja taidetta harrastava hallitsija, joka äidin puolelta oli sukua nuoren Oloroksen perheelle, mutta muutoin ei juuri Mileto häntä miellyttänyt, koska se teki kaikenlaisia vaikeuksia Ikarian asukkaille kaupassa ja liikkeessä ja etupäässä, koska se vaan rasittavaa tulliveroa vastaan salli ikarialaisten kauppalaivojen purjehtia Latmon lahdella. Melanippoksella oli Ikarian Drakanonissa vanha ystävä ja siitä syystä valitsi hän tehdessään päätöksensä juuri Ikarian saaren olopaikakseen. Kun hän kokoontuneelle neuvostolle oli maininnut tämän saaren matkansa päämääräksi, oli Oloros kiiruhtanut Melanippoksen luo hänen kotiinsa ja antanut hänelle kirjeitä vietäväksi Filostratokselle — suosiotyö, jonka Melanippos kiitollisuudella otti tehdäkseen.
Varustettuna Oloroksen kirjeellä astui hän niin muodoin kymmenen tuntia matkailtuaan maalle Drakanonissa. Ystävä, jota Melanippos etupäässä tuli tervehtimään, oli muutama viikko sitten kuollut. Sitä sydämmellisemmin otti tyranni Filostratos vastaan yksinäisen vieraan.
"Minua ilahuttaa", sanoi hallitsija, "että Miletosta kerrankin tulee jotain hyvää sittenkuin minä ja omaiseni vuosikausia olemme saaneet kokea pelkkää pahaa ja harmillista. Jumalat tietäkööt, että jollen olisi sitä mieltä, että rauha, vaikkapa uhrauksillakin hankittu, on kansoille siunaukseksi, mutta sota sitä vastoin, vaikka saavuttaakin tarkoituksensa, kiroukseksi — niin olisin jo aikoja sitten näyttänyt Miletolaisille, ett'ei Filostratoksen sotalaivat ole pähkinänkuoria. Mutta elän aina vaan toivossa, että Miletossa kerran pääsee valtaan enemmistö niitä, jotka ymmärtävät, ett'eivät vaatimukseni tarkoita ainoastaan Ikarialaisten vaan Mileton omaakin etua."
Sitten kyseli hän Olorosta, joka oli yksi niitä harvoja järkipäitä, joista Miletossa niin paljo puhuttiin, joka oltuaan innokas filosoofi viime aikoina oli alkanut harrastaa valtioasioitakin.
"Siitä on kaksi vuotta", jatkoi hän, "kuin viimein näin sen lahjakkaan nuorukaisen Korinthossa. Ainoastaan pikimmältään kohtasimme toisiamme. Mutta jo silloin ennustin hänelle ihanaa ja suurta tulevaisuutta. Sitten, kunnioitettu vieras-ystäväni, viruessamme ruokapöydän ääressä, pitää sinun juurta jaksain kertoa hänestä, — mutta etupäässä niistä omituisista tapauksista, joista Oloros kirjeessään vaan viittaamalla mainitsee. Tämä Konon näkyy, mikäli minä ymmärrän, jättävän arkontti Karidemoksenkin varjoon. Surkuteltava Mileto!"
Ensimmäinen ateria hallitsijan talossa vahvisti jo melkoisesti sitä harrasta ystävyyttä, joka lähimpien viikkojen kuluessa syntyi Melanippoksen ja Filostratoksen välillä. Entinen pappi tunsi itsensä liikutetuksi hallitsijan yksinkertaisesta, suorasta ja vilpittömästä olennosta. Kaikki Filostratoksen ympärillä todisti yksinkertaisuutta ja järjestystä. Ei hän ollut niitä hallitsijoita, jotka rasittivat kansaa elääkseen kituvien alamaistensa vaivannäöllä. Päinvastoin: Filostratos oli koko hovielämässään säästäväinen, ja yksi ala vaan oli, jolla hän ei katsonut rahoja: taiteen alalla. Hänen palatsinsa huoneet ja salit komeilivat kallis-arvoisten taidemaalausten koristamina. Athenalaisten ja korintholaisten kuvanveistäjäin mestariteokset kaunistivat pylväskäytäviä. Ja jos hänen hoviinsa saapui matkustelevainen laulaja, joka lauloi vanhoja kunniallisia lauluja Akilleen vihasta ja jumalallisen Laerteen pojan harharetkistä, sai hän lähtiessään runsaat lahjat.
Oli neljä viikkoa kulunut Melanippoksen maallenoususta, kun tämmöinen rhapsoodi juhlassa, joka vietettiin tyrannin syntymäpäivän kunniaksi, lauleli Odysseyksen tulosta Faiakilaisten maalle ja saavutti suurta suosiota. Päivä oli ollut myrskyinen; raskaita ukonpilviä riippui vielä Drakanonin sateesta tippuvien kattojen yllä, ja iloisina tervehdittiin sitä hetkeä, jolloin lamput sytytettiin juhlasalissa; sillä tyyneesti palavien lamppujen kultahohteessa unohtui pian luonnon kolkkous ja synkkyys.
Silloin astui eräs jalosukuinen nuorukainen, joka kuului ruhtinaan seurueesen, sisään ilmoittaen, että satamansulkujen luoteispuolella oli vene kaatunut kallioista rantaa vastaan ja viskannut maalle nuorukaisen, joka nyt tunnotonna makasi erään lähellä asuvan kalastajan mökissä.
"Odysseys Faiakilaisten rannalla!" sanoi Filostratos. "Tämä omituinen yhteensattuma laulajan laulun kanssa liikuttaa minua ihmeellisesti. Antakaamme me hänen kokea samanlaista suosiota, kuin Laerteenkin pojan osaksi tuli."