"Oivallista!" sanoi Melanippos. "Mutta valitettavasti tämä todistus pyhittää meitä vähän, koska meiltä puuttuu todistajia. Tuskin Olbioksen veli suostuu tulemaan Mileton raadin eteen Kononin syyttäjänä."
"Niin luulen minäkin", sanoi Akontios.
"Mihin vei sinut nyt Kalaze?" kysyi ruhtinas.
"Ensin Lemnokseen, johon pysähdyimme huokaamaan vähän. Siellä nousi, ikävä kyllä, Olbioksen veli maalle, liittyäkseen retkikuntaan, joka matkusti Thrakian rannikolle. Heti sen jälkeen laski Kalaze taas ulapalle, ja nyt tapahtui, mitä minä yllämainitun merirosvon avulla olin toivonut voivani välttää. Efesossa, johon pääsimme muutamia päiviä myöhemmin, myytiin minut orjankauppiaalle. Ei auttanut, vaikka minä esitin hänelle hänen konnamaisuuttaan ja petostaan. Laki oli hänen puolellaan, ja hurja vastarintani tämän jalon isännän valtaa vastaan sortui kahleisiin ja niiniköysiin, niin että pian päätin mukautua tilaani — mutta salassa etsiä paon tilaisuutta. Jo kolmen päivän kuluttua osti minut eräs rikas kauppias, joka oli kotoisin Samosta, mutta kauppa-asioissa oli tullut Efesoon. Hän otti minut mukaan saaren pääkaupunkiin ja sieltä luoteisrannikolle, jossa hänellä on muhkea maatalo siimekkään merenpoukaman rannalla. Muutaman ajan palvelin häntä kiltin lapsen taipuvaisuudella, saadakseni häntä huolettomaksi karkaamisestani. Vasta eilen aamulla päivän koittaessa tein minä sen, mitä jo kauvan olin aikonut. Otettuani mukaani vähän ruokavaroja hiivin rantaan ja päästin yhden niistä veneistä, joita isännälläni siellä oli huvimatkojansa varten. Matkani päämääränä oli eräs Korassilaissaari, jossa toivoin löytäväni apua päästäkseni Halikarnassokseen. Silloin yllätti minut myrsky aavalla merellä. Kolme neljä tuntia taistelin hurjasti rajuilmaa vastaan, kunnes voimani loppuivat. Silloin laskeusin veneen pohjalle kuolemaa odottamaan ja suljin silmäni. Olin niin uupunut, että, vaikka meri hurjasti pauhasi, nukahdin kuitenkin hetkeksi, havahtuakseni taas äkisti, kun joku tavallista valtavampi sysäys pudistutti pientä alusta. Illan suussa koetin taas onneani soutamalla, mutta kovaksi onneksi katkesi minulta airo. Niin olin siis, vaikka voimani ja taitoni olisivatkin riittäneet, täydellisesti heitetty luonnonvoimain valtaan. Silloin, suuressa tuskassani, kohosi sydämmeni rukouksessa Afroditen luo. Minusta näytti kuin se taivaallinen olisi ilmestynyt minulle revenneitten pilvien läpi, — ja hänen kasvonsa olivat Kydippen kaltaiset. Säikähtyneenä huudahdin — ja menin tainnokseen. Kun taas palasin tuntoihini, huomasin olevani kalastajan mökissä Drakanonin rannalla."
"Ja Filostratos, Ikarian ruhtinas, sanoo sinut tervetulleeksi tälle rannalle", sanoi hallitsija. "Melanippos sanoo sinua ystäväkseen, se jo yksistään riittäisi herättämään minussa osan-ottoa sinua ja kohtaloasi kohtaan. Täällä saat veistellä ja kuvata minkä verran sinua haluttaa, — ja minä, joka tunnen taiteilijat, tiedän, ett'en voi sinulle parempaa tarjota, kuin vapautta ihanan taitosi kehittymisessä. Usko minua, Afrodite se on sinut pelastanut myrskystä ja hädästä, ja hänen kunniakseen pitää ensimmäisellä kuvalla, jonka veistät, olla hänen muotonsa. Niin pian kuin täydellisesti olet tointunut, niin ryhdy työhön. Merenvaahdon-kasvatin kuvalla tahdon alkaa rivin jumalien kuvia etupihassani."
Akontios kiitti häntä. Todellakaan ei ollut parempaa lievitystä hänen surulleen, kuin taiteilijan toimi.
Jo seuraavana päivänä ryhtyi hän työhön. Hehkuvin kasvoin muodosteli hän pehmeätä taipuisaa savea, ja viikon kuluttua oli luonnos, jonka mukaan hän aikoi veistellä, valmiina hänen kyynelistä hämäräin silmäinsä edessä. Se oli jumalatar, semmoisena kuin hän jo poikana ollessaan oli kuvaillut häntä, naisellisen kauneuden ja herttaisuuden täydellisin ideaali, Afrodite, jumalien ja ihmisten hallitsijatar; — mutta se oli myöskin joka piirteessä Kydippe, Karidemoksen tytär, hänen äärettömästi rakastettu morsiamensa, jonka luo hänen mielensä lakkaamatta paloi. Hän ei enään kyennyt erottamaan kuolevaista jumalattaresta; ne olivat hänestä yksi ja sama; hänen rakkautensa ja hänen uskonnollinen hartautensa yhdistyivät tähän ihanaan kuvaan. Ja jos joku kuolevainen ansaitsi kaunistaa huonettaan tällä kuvalla, niin oli se Filostratos, Ikarian viisas, hyvää ja oikeutta harrastava hallitsija. Kydippe tämän palatsin suojelusjumalattarena — ei, se ei ollut mitään halventamista, yhtä vähän kuin jumalan-kuvan asettaminen temppeliinkään.
Filostratos oli jo nähdessään savesta tehdyn kuvan aivan hurmaantunut.
Hän syleili nuorta mestaria ja suuteli häntä.
"Ystävyyteni vaan saattaa palkita sinulle tämän mestariteoksen", sanoi hän hehkuvin silmin. "Mitä minulla muuta on, on liian halpaa."
Melanippos tunsi alkukuvan tähän luonnokseen, joka niin mahtavasti oli vaikuttanut Filostratokseen, mutta hän oli vaiti. Hän tahtoi säästää nuorukaiselta tuskaa, joka aina uudestaan pääsi valloilleen, kun vaan ihanan Kydippen nimeä mainittiin. Pappi itsekin oli muutamia päiviä ollut huolissaan ja alakuloinen. Hänen uskolliselta Klitifoniltaan oli Drakanoniin saapunut sanoma, josta voitiin huomata, ett'eivät väsymättömän Kononin juonet olleet jääneet seurauksitta.