Kolmen toverinsa kanssa tunkeutui hän Karidemosta vastaan, käydäkseen hänen kimppuunsa. Arkontti oli paljastanut miekkansa, aikoen kukistaa ensimmäisen, joka lähenisi häntä. Niiden luku, jotka menivät Thrakialaisen puolelle, näkyi kasvavan. — Torilta kuului hurja ilohuuto: ryntääjät tervehtivät Olbiosta, joka astuen alas hävitetyn Afroditentemppelin portailta meni asettumaan heidän etunenäänsä. — Tämä ilohuuto vaikutti turmiollisesti. Luultiin rynnäkön jo alkavan ja niinmuodoin hyökkäsivät Thrakialaiset, joita arkontin päättäväinen ryhti hiukan oli pidättänyt, hurjalla raivolla hänen päällensä.
"Seis!" huusi silloin sointuva nais-ääni asekalskeen keskellä? Se oli Kydippe, joka nopeasti riensi esiin, kuten metsiä kiertelevä Artemis, pylväitten takaa ja tarttui lähinnä seisovan kapinoitsijan käsivarteen. Kaikkien katseet kääntyivät ihmeelliseen tyttöön, joka keveässä puvussaan, lumivalkeat hartiat puoleksi paljaina ja ihanat kasvot mielenliikutuksesta hehkuvina, seisoi sotamiesten keskellä. Enin osa miehistöä oli Helleenejä; ja helleeniläiselle silmälle, alhaissäätyisellekin, oli kauneuden näkeminen jotain jumalallista, valtavaa. Ei Kydippe koskaan ennen ollut niin täydellisesti muistuttanut tuota jumalia ja ihmisiä hallitsevaa ideaalia, Afroditeä, kuin tänä hetkenä. Sen lisäksi tuotti isää vastaan tehdyn petoksen herättämä pyhä viha käskevän, majesteetillisen piirteen. Ja vieläkin jotain säteili hänen silmistään — voitosta varman innostuksen loiste, joka ei oikein ollut sopusoinnussa uhkuvain huulien nuhtelevan piirteen kanssa. Tämä kaikki teki koko hänen olentonsa niin tenhoavaksi. Oli ikäänkuin Afrodite itse olisi astunut alas kuolevaisten keskelle riidan ratkaisijaksi ja raa'an väkivallan estäjäksi. Ja kun hän nyt puhui ja kietoi molemmat käsivartensa isän kaulan ympäri ja vannoi tahtovansa omalla ruumiillaan suojella rakkaan isänsä rintaa, silloin vaipui soturien miekat ja melkein hartaudella kuunneltiin, mitä hän vielä puhui.
"Pysykää kestävinä, toverit!" sanoi hän ennustajattaren tavoin. "Kaikki, kaikki annetaan teille anteeksi, jos vaan kestätte tämän viimeisen taistelun. Apu on lähellä; hengessäni näen sankarien jo tulevan, jotka panevat rajan Olbioksen ilkitöille. Afrodite, Zeuksen tytär, ilmestyi minulle yöllä unessa; hän pani kätensä polttavalle otsalleni ja hymyili armollisesti. Minkä verran Melanippos lieneekin rikkonut innoissaan auttaa turvattiaan Akontiosta, niin on jumalatar nyt leppynyt. Hän on taas suojeleva kaupunkiamme, ja Mileton templiä on kaunistava uusi hänen jumaluutensa kuva, kauniimpi ja taivaallisten silmissä mieluisempi kuin ensimmäinen, jonka merirosvot meiltä veivät. Pysykää lujina, minä rukoilen teitä! Älkää epäilkö, että jumalatar itse puhuu minun kauttani; sillä mistä minä, kurja, heikko olento, muutoin saisin rohkeutta vastustamaan teitä, ynseitä miehiä, ja luovuttamaan teitä siltä tieltä, jota tahdotte käydä!"
Ei se ollut ilvenäytelmää, jota ihana Kydippe täällä näytteli. Uskollisesti ja juurta jaksain kertoi hän, mitä hän oli kokenut. Hänen kaunopuheisuutensa, hänen miellyttävät liikkeensä, naisellinen arvokkaisuus koko hänen ryhdissään — kaikki tämä oli hurmaavaa. Siten saavutti hän luottamusta samoin kuin hän ensi hetkellä oli saavuttanut ihmettelyä. Innostuksen huudot ilmoittivat hänelle sotamiesten päätöksen seurata pyhää kehoitusta ja uljaasti taistella, koska Afrodite soti mukana. Intohimoinen Thrakialainen, joka kävi toisesta liiallisuudesta toiseen, heittäysi kauniin tytön jalkoihin, suuteli hänen vaatteensa laskoksia ja pyysi kyyneliä vuodattaen häntä rukoilemaan Karidemosta suomaan hänelle anteeksi hänen ilkityönsä. Sanansaattajaan, joka katon rintavarustukselta piti keskustella merirosvojen kanssa, sattui, hänen juuri alottaessaan puhumaan, nuoli. Tämä pidettiin Afroditen lähettämänä rangaistuksena ja siten vahvistuttiin uudessa uskossa.
Rosvopäällikkö Olbios ei antanut näitten hetkien vaikutukselle pitkää aikaa heikontumaan ja jäähtymään. Seuraavassa silmänräpäyksessä tärisi linna perustuksia myöten. Rautapäinen muurinruhjin oli täyttä vauhtia syössyt muuria vastaan.
Kaikki tunkeusivat nyt siihen avaraan saliin, jonka ulkoseinää niin ankarasti ahdistettiin. Pintapuolinen katsahdus osotti jo, ett'ei aivan monta sellaista sysäystä tarvittaisi murtamaan muuria raunioiksi. Korkealla, aina kullalla koristettuja kattohirsiä myöten oli savisivellys halkeillut. Pitkinä liuskoina irtautui kalkitus molemmin puolin hyökkäyskohtaa, vieden mukaansa erään theebalaisen mestarin ihmeellistä maalausta. Muuri itse tuskin osotti huomattavalla polvistumisella, mihin muurinsärkijän pää oli kohdannut.
Paikalla miehitettiin uhatun huoneen uloskäytävät. Seurasi toinen sysäys, ja kolmas. Neljännellä hyökkäyksellä kuului kauhea romahdus. Puolet seinää ja osa kattorakennusta oli kukistunut maahan, peittäen paksuihin pölypilviin uloskäytävän varustuslaitokset.
Rosvot tervehtivät tätä menestystä raa'alla voittokiljunalla. Sitten seurasi kolkko, tuskallinen hiljaisuus. Molemmin puolin odotettiin että savunkaltainen tomupilvi hälvenisi. Sitten syöksyivät merirosvot esiin raivatakseen tieltä soran, kivilohkareet ja särkyneet hirret. Aukko oli kyllin avara, että päälleryntääjät heti voivat jatkaa ryntäystä.
Samaan aikaan tämän rynnäkön kanssa, joka tehtiin neljännestuntia myöhemmin, uudistettiin jo kahdesti yritettyä ryntäystä pääovea ja rakennuksen päitä vastaan, jossa pitkillä keihäillä alettiin ahdistaa thyridein varustusväkeä. Myrkytetyiltä nuolilta suojelivat he itseään puisilla, nahalla verhotuilla kilvillä, jotka Olbios kiireessä oli teettänyt.
Siten joka taholta yht'aikaa ahdistettuina ankaralla itsepintaisuudella, joka näkyi hetki hetkestä kasvavan, tunsivat piiritetyt luottamuksensa ja voimansa äkkiä masentuvan. Mutta nyt oli tietysti liian myöhäistä uudestaan ruveta Thrakialaisen petollisiin tuumiin. Ennen neljännestunnin loppuun kulumista oli linnan ensimmäinen piha anastettu. Yhä taistellen oli varustusväki vetäytynyt toiseen pihaan. Mutta täälläkään eivät he voineet kauvan seisoa rosvojen ylivaltaa vastaan, semminkin kun viholliset nyt nousivat huoneen katolla olevalle lautasillalle ja antoivat peitsien ylhäältä tuiskuta heidän päällensä.