Hän painoi kätensä kasvoja vastaan.
Baios, joka piti tämän liikkeen edullisena merkkinä, jatkoi:
"Luotatko sinä yhä vielä imelään Akontiokseen, sinä sokaistu hupakko? Arkontin palatsin etupihassa, isän silmien edessä, on Akontios sulkenut ihanan Kydippen syliinsä, ja ennen kuun toistamiseen täytyttyä viepi hän rakastettunsa morsiamena juhlallisesti koristettuun thalamokseen. Sinua kaiketi haluttaa seistä tien varrella, kun hääseurue menee sulhaisen kotiin, ja yhtyä kansan ilohuutoon? Todellakaan en muuten ymmärrä, mikä sinut voisi pidättää täällä kolkossa Miletossa. Vai aiotko ehkä myöhemmin pujahtaa tuon onnellisen kotiin lemmittyisenä ja siten päästä sen perille, mitä et oikealla tiellä ole voinut saavuttaa? Älä uskottele itsellesi semmoisia! Sinä et tiedä, kuinka tulisesti, kuinka rajattomasti Akontios rakastaa Kydippeään, kuinka hän ruumiillaan ja sielullaan —."
"Seis!" huudahti Neaira kalman kalpeana. "Sinä olet oikeassa. Minun on mahdoton jäädä Miletoon. Minä seuraan sinua, Baios. Aarteita minulla ei ole ottaa mukaan. Viitan vaan heitän hartioilleni, ja sitten pois, ulos? vieraisin maihin!"
Hän otti poimuisen viitan naulasta ja heitti sen ylleen. Sitten ojensi hän suruisesti kätensä sepälle, joka sanatonna ihastuksesta nielasi katseillaan jok'ainoan hänen liikkeensä.
"Baios parka!" sanoi hän surumielisesti. "Jos todella rakastat minua niin rajattomasti kuin vakuutat, niin suokoot jumalat sinulle anteeksi sen, mitä olet rikkonut — sinulle sekä minulle."
Hän otti lampun ja valaisi heidän kulkunsa pihan yli ja ahtaan, matalan porttikäytävän kautta. Ennenkuin he astuivat ulos, sammutti hän sen tukahuttaen liekin sormillaan.
"Kas niin!" sanoi hän. "Nyt on, ikäänkuin ei se koskaan olisi liekehtinyt. Mitä tietä menemme?"
"Didymoihin päin. Pari, kolmekymmentä stadiumia eteläänpäin kääntyy siellä polku vasemmalle, valtamaantielle, joka johtaa Euromoksen kautta Mylasaan ja Halikarnassokseen."
"Mylasaan", toisti Neaira.