Enempää sanomatta hän käski pappien tuoda esiin Apis-jumalansa. Niinpä he läksivät sitä noutamaan. Tämä Apis eli Epafos oli vasikka, syntynyt lehmästä, joka ei enää saa tulla kantavaksi. Egyptiläiset sanovat, että taivaasta iskee valon säde alas lehmään, ja että se siitä synnyttää Apiksen. Mainittu vasikka on muuten musta, mutta sillä on seuraavat merkit: otsassa sillä on kolmionmuotoinen, valkea täplä, selässä ikäänkuin kotkankuva, hännässä kahdenlaatuiset karvat ja kielen alla kovakuoriaisen tapainen.
Niin pian kuin papit olivat tuoneet Apiksen, Kambyses, joka jo oli jotenkin hullu, tempasi tikarinsa ja tahtoi pistää Apista vatsaan, mutta iskikin sitä kupeeseen. Naurahtaen hän silloin virkkoi papeille: "Voi teitä konnia, semmoisiako ovatkin jumalat, että niissä on lihaa ja verta ja että ne voivat tuntea rautaa? Vaikka onhan tämä jumala egyptiläisten arvoinen. Mutta ette te rankaisematta pidä minua pilkkunanne." Näin lausuttuaan hän antoi käskyn asianomaisille ruoskia pappeja ja tappaa muista egyptiläisistä jokaisen, jonka tapaisivat juhlimasta. Siten egyptiläisten juhla sai loppunsa ja papit rangaistuksen. Mutta kupeeseen lyöty Apis riutui temppelissä, missä se virui, ja kun se haavastaan kuoli, niin papit Kambyseen tietämättä hautasivat sen.
Näin hirveästi Kambyses siis riehui sekä persialaisia että liittolaisia vastaan oleskellessaan Memfissä. Hän avasi myös vanhat hautakammiot ja katseli ruumiita. Niinpä hän myös tuli Hefaistoksen pyhättöön ja laski paljon pilaa jumalankuvasta. Hefaistoksen kuva on nimittäin hyvin niitten foinikialaisten pataikien kaltainen, joita foinikialaiset kuljettavat kolmisoutujen kokissa. Mutta niiden varalle, jotka eivät semmoista ole nähneet, tahdon ilmoittaa seuraavan tunnusmerkin: pataiki on lintukotolaisen mokailu. Kambyses meni myöskin kabeirien pyhättöön, johon ainoastaan papin on lupa mennä sisälle. Niidenkin kuvat hän poltti, paljon niitä pilkattuaan. Nekin ovat samanlaisia kuin Hefaistoksen kuvat ja niitä sanotaankin hänen lapsikseen.
Minusta on siis aivan ilmeistä, että Kambyses oli tullut kovin raivoksi, sillä ei hän muuten olisi ryhtynyt pilkkaamaan pyhiä asioita ja tapoja. Jos näet joku ehdottaisi ja käskisi kaikkia ihmisiä valitsemaan itselleen kaikkein kauneimmat tavat, niin jokainen kansa harkittuaan ottaisi omansa; niin pitää kukin omia tapojaan kaikista tavoista kauneimpina. Ei ole siis todennäköistä, että muu kuin hullu ihminen tekee sellaisista asioista pilkkaa. Että kaikki ihmiset arvelevat tapojen suhteen tällä lailla, sen saattaa päättää monesta muustakin merkeistä, mutta varsinkin seuraavasta. Hallitusaikanaan Dareios kerran kutsui saapuvilla olevat helleenit luokseen ja kysyi, mistä hinnasta he tahtoisivat syödä kuolleet isänsä. He sanoivat, etteivät mistään hinnasta sitä tekisi. Sen jälkeen Dareios kutsui luokseen muutamia niistä indialaisista, joita sanottiin kallatilaisiksi ja jotka söivät vanhempiansa. Niiltä hän helleenien läsnäollessa, jotka tulkkien kautta saivat tietää, mitä puhuttiin, kysyi, kuinka paljosta rahasta he ottaisivat tulella polttaakseen kuolleet isänsä. He huusivat ääneensä ja käskivät hänen olla puhumatta syntiä. Semmoinen on nyt kerran tapa, ja oikein näyttää minusta Pindaros runoilleen sanoessaan, että tapa on kaikkein kuningas.
Kun ajattelemina, miten sankassa suvaitsemattomuuden yössä Europan kansat ovat nyt kohta puolitoista vuosituhatta hamuilleet ja haparoineet, kuinka monta Kambysestä, ja häntäkin vielä julmempaa uskonvainoojaa Europa on alueillaan sietänyt, jopa kunnioittanutkin, niin tämä Herodotoksen suvaitsevaisuuden opetus ja ylistys häikäisee nykyaikaisen ihmisen mieltä kuten varhaisen kointähden välähdys, joka leimahtaa kerran, mutta kohta peittyy harmaan ikäviin, läpinäkymättömiin, matalalla leijaileviin pilviin. Jo 500 vuotta ennen Kristusta nämä viisaat sanat lausuttiin, vasta nyt 2,400 vuotta sen jälkeen alkaa ihmiskunnan enemmistö tajuta, että uskonnollinen suvaitsevaisuus on korkeampaa siveellistä laatua kuin valtiouskonnoitten tähän asti harjoittama tunnustuksellinen kuristus ja sorto.
* * * * *
Yhteinen piirre vanhassa jumalakäsityksessä oli oppi Jumalan kateudesta ihmissukukuntaa kohtaan. Prometeus, tulen jumala, valon tuoja, kytkettiin kallioon, jossa korppikotka raateli hänen maksaansa; Aatami ja Eeva ajettiin pois paratiisista, koska olivat syöneet tiedon puusta ja Jumala pelkäsi, että ihminen tulisi jumalien vertaiseksi. Aivan samaa mieltä on myöskin Herodotos. Hän panee Xerxeen sedän suuhun seuraavat sanat:
Etkö näe, kuinka jumala salamallaan iskee muita ylemmäksi kohoaviin luontokappaleisiin eikä salli niiden suurennella, vaan että pienet eivät häntä ärsytä. Etkö näe, kuinka hän aina suurimpiin rakennuksiin ja korkeimpiin puihin vasamansa viskaa. Sillä jumalan tekee aina mieli typistää kaikkea, mikä pistää muita ylemmäksi. Samaten myös saattaa vähäinen sotajoukko tuhota lukuisan, kun jumala kateellisena herättää sotilaissa pelkoa tai heihin iskee ukkosensa, niin että he kunniattomasti saavat tuhonsa. Sillä ei jumala salli kenenkään muun kuin itsensä olla korkea.
* * * * *
Kun Herodotos tapasi Traakiassa kansan, joka uskoi kuolemattomuuteen, ei hän malttanut vaieta, vaan "pakko" pani hänet puhumaan. Usko kuolemattomuuteen oli kreikkalaisesta niin outoa, ettei sitä kannattanut syrjäyttää vaitiololla. Usko kansan vapahtajaan, joka voittaa kuoleman vallan ja nousee taas ylös maailmaan, ei sentään ollut outo syyrialaisissa taruissa, johon Adonis-taru niin selvästi viittaa. Herodotos kertoo Dareios-kuninkaan kukistaneen geetit, jotka uskoivat kuolemattomuuteen: