200
Kaikki kavahtivat pystyyn kunnioituksesta suurta vainajaa kohtaan. Plato tarjosi kunniasijan opettajalleen ja mestarilleen. Mutta tämä epäsi ja sanoi.
— Kunniasijoilla paleltaa, minä istun näitten kainojen nuorukaisten viereen jonnekin pöydän ääreen. He eivät ilenne istua vieressäni kunniapaikoilla.
Sokrates ja kainot nuorukaiset valitsivat paikkansa aivan vastapäätä Herodotosta ja minua. Supatin Herodotoksen korvaan sopivan tilaisuuden sattuessa:
— Ketä ovat nuo nuorukaiset eli ehkä oikeammin valepukuiset naiset?
— Toinen on Hyakintos, toinen Narkissos. Ne ovat Sokrateen seuralaisia ja majailevat samassa huvilassa kuin hän.
Hyakintos lemusi väkevästi, aivan henkeä salpaavasti, mutta Narkissos, hän säteili vaan puhtautta, punasia poskia ja sinisiä silmiä. Huilunsoittajattaret salin perällä virittivät paimenlauluja ja teorbin puhaltaja liritteli Pan jumalan ja Oreadien lemmenloiluja. — Naurava filosofi Demokritos huudahti iloisena:
— Kuule mestarimme Sokrates? Kuinka Xantippa jaksaa? Täällä keskusteltiin juuri siitä, ketä ja mitä varten nainen on luotu?
Herakleitos painoi nauravan filosofin alas paikoilleen ja nuhteli synkän näköisenä häntä:
— Etkö tiedä, että Xantippa parka on yhä edelleen sielunvaelluksella. Miksis joutavia latelet? Tiedäthän, että suuri luoja lähettää meille miehille vaimoja, jotta hautajaistuntu ei häviäisi mielestämme. Xantippa oli tällainen suuren luojan armoitettu lähetti. Juuri hän antoi koko Sokrateen filosofialle sen syvän ja vakavan leiman. Onko kukaan kuolevainen astunut kuoleman kynnyksen yli samalla levollisuudella kuin Sokrates. Hänen kotielämänsä oli yhtäjaksoista valmistusta tähän hänen suurenmoiseen kuolemaansa. Xantipalle olkoon kiitos ja kunnia!