Yö läheni ja hain kattoa pääni päälle. Yhden huvilan portilla seisoi:
Siimes Kanervio.
— Siimes Kanervio? Olin lukenut tuon nimen äskettäin. Missä? Ja missä yhteydessä? Tuores vainaja hän ainakin oli. Sen tiesin.
Kolkutin huvilan ovea. Mies tulee avaamaan, mutta saa ainoastaan vaivalla oven auki. Kun tämä vihdoin onnistuu, kysyn, onko hän Siimes Kanervio ja saanko yökorteeria hänen luonaan.
— Astukaa sisään vaan, sanoi huvilan asukas.
Nyt näin, että hänen kaikki sormensa olivat poikkileikatut.
— Suokaa anteeksi, mutta kuka Te olette? Olen lukenut Teistä, mutta en muista, minkä tapauksen yhteydessä.
— Olin Hämeenlinnassa punaisten miliisipäällikkö, jonka punikit surmasivat.
— Nyt muistan, Te käskitte ampumaan erään roiston, joka oli aikeissa murhata 200 aseetonta henkilöä Hämeenlinnan kaupungissa. — Te olitte siis ainoa koko punaisten joukossa, joka uskalsitte panna henkenne alttiiksi, kun näitte, mihin kuiluun koko liike oli suistumassa.
— En tiedä, olinko ainoa, mutta muuta en voinut tehdä.
— Kuinka liityitte heidän joukkoonsa?