— Niin, ja miehet ovat luoneet jumalat omiksi kuvikseen.
— Ja naiset niitä hartaimmin palvelevat.
— En minä, en minä, huudahti nainen ja nenälasit tipahtivat syliin.
Koska huomasin, ettei sanatulvalla olisi rajaa, hyvästelin ja läksin. Tapasin vielä kymmeniä kotia palaavia impilaumoja. Mikä veisasi virsiä, mikä rakkauslauluja, mikä rekilauluja.
Mutta naisen ainoa ilon lähde on kumminkin rakkaus sen kaikissa ilmenemismuodoissa, karkeimmasta henkevimpään. Suurin ja pyhin on äidin rakkaus. Naisen aateluus.
Sentähden on Tuonelan Impilahtikin murheellisin paikka taivaissa, sillä kunniallinen äidinoikeus suotakoon aina naiselle. Suuri luoja sitä vaatii.
Naisten kanssa on mentävä tuomiolle hellävaraa kuin silmää kosketellen. Sentähden ei punikkinaisiakaan oltu lähetetty sielunvaellukselle muuta kuin poikkeustapauksissa. Ainoastaan ilkeimmät tupakarhut.
Riensin joutuin pois päin. Pääsin Impilahden rajojen tuolle puolen. Vielä soivat korvissani ihanat äänet, surkuteltavat äänet, sairaaloiset äänet, harhaviettiset äänet:
"Mach dass ich rein und engelgleich eingehe in dein Seligreich".