"Kuka teist' on kipiä-ä-ä-ä?
Mää-ä-ä-ä!
Mikä sull' on kipiää-ä-ä-ä?
Pää-ä-ä-ä!"
Niin totta toisen kerran, katraan "pää-ä" on aina kipiä. Kellä pää ei ole kipiä, hän elköön liittykö katraaseen. Siellä voi pää mennä turhan päiten — johtavien oinaitten typeryyden tai ilkeyden takia. Sääli tervettä päätä, lampaitten päät menkööt!
— Mutta katras on voimakkaampi kuin yksinäinen oinas tai pässi, väitti
Kanervio vastaan!
— On kyllä. Mutta jos kiihkoiset pässit ovat johdossa, silloin katraankin voima on köykäiseksi löytty. Silloin hukka perii koko katraan. Niinkuin kävi teidän joukon. Nyt on katras hajallaan, mikä viaton karitsa määkii missäkin: "Mull' oli kipiä pää-ä-ä-ä!"
— Mutta uudet oinaat voivat taas kerätä katraan kokoon.
— Voivat kyllä, mutta toivokaamme, että niillä oinailla on terve pää-ä-ä! Ikävä vaan että Te olette joutunut tänne. Ehkä Teidän päätä ja sydäntä tarvittaisiin maailmassa. Arvostelen Teidän tekoa ylen suureksi. Te olitte harvinainen ilmiö punikkien laumassa, mutta ette ainoastaan punikkien, vaan harvinainen ylimalkaan ihmiskunnassa. Ette mitään muutosta aikaansaanut punikkien menettelyssä, ette uhrikuolemallanne ylimalkaan mitään voittanut ihmiskunnalle, voitittehan vaan itsellenne suurimman voiton, omantunnon rauhan. Tämä kuolemanne hyödyttömyys ei vähennä tekonne suuremmoisuutta. Kanervion nimi menee tulevaisuuteen uljaimman miehekkyyden seppeleen ympäröimänä.
— En mainetta tavoitellut.
— Suurin maine tulee joskus sitä tavoittelematta.
Juteltiin vielä ennen levolle menoa yhtä ja toista punikkien psykologiiasta, Aleksis Kiven sankarien luonteista verrattuina meidän ajan punikkeihin. Toivoin tapaavani vielä Kiven Tuonelassa ja aijoin keskustella hänen kanssaan tästä asiasta, niin ett'en tällä kertaa selosta iltapuhdejuttujamme Kanervion kanssa. Kanervio oli iloinen suoritetusta urotyöstään, minä iloinen saadessani häntä kehua.