Koska Tuonelassa käytetty juoma, nektari ja ambrosia, jos kohta lievästi alkohoolipitoisia, kumminkin vaikuttavat vastenmielisiä tunteita monissa äsken tulleissa raittiusmiehissä ja koska Suomen kansa halki vuosisatojen on tottunut nauttimaan palanpainonaan lehmän antimia, ei liene ennenaikaista laajentaa Tuonelaan pääsyoikeutta myöskään tälle eläinlajille.
Ponsi taas kuuluu seuraavasti:
Kaiken ylläsanotun perustuksella anomme me, allekirjoittaneet, että Korkea Raati, peruuttaen edelliset päätöksensä, määräisi, että vuoden 1919 alusta ainakin hevoset perisivät Tuonelan, ja jos mahdollista myöskin nautaeläimet.
Pyhä Henrikki avasi keskustelun:
— Arvoisat raadin jäsenet. Yhä vaan uusiutuvat nämä raamattua ja pyhiä oppia niin syvälti loukkaavat harrastukset. Inholla olemme jo useita kertoja hyljänneet tällaiset anomukset. Mutta ajan henki on sellainen. Kaikki kunnioitus perinnäisoppeja kohtaan katoaa katoamistaan vainajienkin piireistä. Uuden ajan höllyys, löyhyys ja auktoriteetin puute saapuu turmeltuneesta maailmasta vainajien mukana tänne pyhään Tuonelaan. Murhemielellä näen turmeluksen, pilkan ja riettauden suurta nousua niin maassa kuin taivaissa. Se on tuon ihmisjärjen, joka on pirusta peräsin, levoton halu ja kiihko sekaantua sellaisiin seikkoihin, jotka eivät kuulu sen tuomio- eikä sen arvosteluvallan alle. — En tahdo kieltää keskustelua, vaikka pidän äänestyksen tuloksen taattuna. — Varapuheenjohtajalla on sananvuoro.
Väinämöinen kohotteli kulmakarvojaan, ryki ja loihe lausumaan:
— Minua miellyttää enin toinen perustelu. Meillä ratkipakanoilla siellä maailmassa oli se käsitys taivaasta, että siellä elettiin kuin maailmassa. Taivaassa linnut lauloivat puissa, kalat uivat järvissä, hevoset hirnuivat niityillä ja lehmät ammuivat ahoilla. Nyt täällä joutsenet joikuvat Tuonelan joilla, lohet hyppivät koskissa, mutta nelijalkaisia tänne ei vaan lasketa. Suomen naapurikansoilla oli runsaasti nelijalkaisia eläimiä taivaassaan. Kun norjalaiset kävivät Karjalassa kaupalla, kertoivat he, että Tor jumala ajoi kahdella pukilla, että toisilla jumalilla oli nimikkoeläiminä kissoja jopa karjujakin. (Hyi! huudahtivat neidit). Kertoivatpa vielä, että kauniit mustatukkaiset neidot, (Väinämöisen silmät haaveilivat hetkisen avaruuksissa ja hän piti pitkän loman) että kauniit neidot korskuvien ratsujen selässä ajaa hurauttelivat läpi ilmojen, pitkin lepikköpolkuja. Nyt minä kysyn: miksi ei meilläkin niin voisi olla. Miksi meidän täytyy noudattaa tuota vanhaa aasialaista käsitystä, että taivaassa vain etupäässä asustaa ihmisiä ja vain muutamia eläimiä kuten kyyhkysiä ja laululintusia. Miksi meidän aina täytyy kantaa aasialaisia kahleita, emmekö voi ne karistaa päältämme. Olkaamme vapaita suomalaisia, ja järjestäkäämme taivaamme oman mielemme mukaan. Minä kannatan hevosia. Hevosella pääsee vanhakin mies liikkumaan laajalti, ei vain kotinurkissa. Äänestän siis, että hevosetkin perivät Tuonelan.
— Pohjolan emännän vuoro, sanoi pyhä Henrikki.
— Kannatan vaka vanha varapuheenjohtajaa joka kohdassa. Tahtoisin vaan lisätä omasta puolestani, että peura on pyhä eläin. Minä olen sitä aina kaivannut täällä Tuonelassa. Äänestän siis hevosen ohella myöskin poron päästämistä Tuonelaan.
— Mitä piispat Maunu ja Micael arvelevat?