— Me varroimme koko edellisen yön teitä kotia tulevaksi, emmekä saaneet unen rahtuakaan silmiimme. Te suvaitsitte tulla vasta aamulla. Emme kumpainenkaan ole tottuneet, niinkuin niin monet Suomen aviovaimo-parat, valvomaan öitä juhlivien miestensä takia. Ymmärrättehän, että meidän nykyään, vanhoilla päivillämme, on mahdotonta tottua tällaisiin elämäntapoihin.
— Ikävää, että olette minun takia viettäneet rauhattoman yön. Jos olisin tiennyt, että minun vaellukseni täällä Tuonelassa on niin tarkan puntarin nokassa, olisin ehkä saapunut aikaisemmin. Mutta Suomen suurmiesten aviovaimot näkyvät ottavan valvomiset kevyemmin.
— Niin juuri heidän takia meidän sielumme ovat kuohuksissa. Eikö ole ollut anteeksiantamatonta tuo elämä, jota meidän suurmiehemme ovat viettäneet. Valvottaneet vaimojaan, valvottaneet palvelijoitaan, ja itse mässänneet öitä, kaksi, kolme peräkkäin. Hyväksyttekö sellaista?
— En. Minä en hyväksy, että ollenkaan juhlitaan kotona. Siellä on isäntä sidottu ja vieraat ovat sidotut, vaimo ja palvelijat taas vaivatut. Minä juhlin aina ulkona. Koti on oleva pyhäkkö, jonne ei vieraitakaan saa pistäytyä, muuten kuin kutsumalla.
— Siis hyväksytte täydelleen, että lähetimme Teitä poiskutsumaan Runebergin luota. Mutta nyt tahtoisimme lausua toivomuksen, että Te joko muutatte majaa tai jätätte Tuonelan. Meillä on raskas työ vartioidessamme Väinämöistä, emme kaipaa lisähuolta. Teillä kai ei ole sitä vastaan mitään muistuttamista, että lähetämme tytöllenne sanan saapua lähtövalmiina huomenna klo 10 tänne Väinölään.
— Ei ole.
Neidit läksivät. — Seuraavana aamuna Impi Maria tuli luokseni.
Väinämöinen vetisteli lähdön hetkenä, halasi minua ja sanoi:
— Vie terveiset Suomeen ja sano, että kohta minä täältä palaan oman kansani keskuuteen. Ei tätä jaksa enää kauemmin kestää. Naiset määräävät, ja säätävät, miten aikamiesten tulee elää. Mutta koeta saada ne pykälät poispyyhityiksi siitä rikoslaista, jossa säädetään kuritushuonetta sille, joka vastustaa Kristuslasta. En uskalla sitä ennen tulla. Minun aikanani sai ihminen ajatella ja lausua, mitä halusi. Eikö Suomessa vieläkään oivalleta, että suukapula on orjan rangaistus.
— Koetan parastani. Ehkä viidenkymmenen vuoden perästä voit palata. Sano terveiset kaikille tutuille. En ehdi käydä hyvästillä, näin äkki lähtö kun tuli eteen.
Astuimme sillan yli, jonka toisella rannalla Aino oli vastassa. Kohteliaat hyvästit heitettyämme neideille, läksimme astumaan viertotietä pitkin kohti Tuonelan porttia.