Tytöt hyppelivät edessäni maantiellä ja Aino pyysi Impi Mariaa saapumaan hänen luokseen asumaan, kun kerran myötämöisin Tuonelaan saapuu. Kulkiessani siinä perässä ajatuksiini vaipuneena kuulin jonkun kysyvän:
— Poisko se mies lähtöö tyttösä kansa Tuonelasta?
Tunsin Hoppulaisen äänen. Hän oli lakaisemassa Minna Canthin pihaa.
— Pois piti lähteä.
— Miks' näin välleen?
— Ajettiinpa pois.
— Minkä tautta?
— Ei ilo ja kevytmielisyys taivaassa kelpaa.
— No, sese vasta tiällä kelepookin. Oonhan minäkin tiällä. Enemmänhän tiällä on iloisia immeisiä kuin mualimassa. Lähen suattamaan teitä portille asti, niin suan tarinoija.
Hoppulainen liittyi meihin, niin että meillä molemmilla, Impi Marialla ja minulla, oli mieleiset puhekumppanit.