"Freude, Freude! Freudig wie ein Held zum Siegen, laufet Brüder eure
Bahn."
Tämän iloisen rakkauden syntysanat julkijulistettiin niinä vuosisatoina, jolloin europalainen sivistys alkoi vesomaan. Kreikkalaiset, juutalaiset ja roomalaiset viisaat sitä julistivat. Keskiajan mustina päivinä ilon ja rakkauden tähdet sammuivat. Murhe, ahdistus ja raakuus peittivät ihmisiltä taivasten valot. Mutta silloin tällöin tuo kreikkalaisten viisasten julistama oppi ylitsevuotavasta rakkaudesta hurmaa jonkun jalon sielun. Siihen haltioitui Schiller, se pani Beethovenin aivosolut vipajamaan suurimpaan, taivaallisimpaan hymniin ilon ja rakkauden ylistykseksi, mikä koskaan sävelletty on.
Mutta ilo on Luojan ihanin tulisoihtu, se tulisoronen, joka lämmittää, valaisee ja ohjaa ihmistä oikeille teille. Koko avaruus jymisi sille kunniaa, taivaan ranta ja taivaan vahvuus oli täynnä ääniä, jotka julkijulistivat:
Freude, schöner Götterfunken.
Tochter aus Elysium.
Ilo on Elyseumistä kotosin, taivaallisilta tanhuilta, joilta juuri laskeusin, ja ilo on rakkauden äiti. Murheen viljelijät barbaarit, ovat julmaa väkeä, sillä he palvelevat murhetta, surua ja sitä aina seuraavaa vihaa, toraa, riitaa, toisen halveksimista.
Seid umschlungen Millionen.
niin lauloivat taivaalliset äänet.
Koko avaruus soitteli Ilon ylistystä tuhansilla harpuilla, huiluilla ja trumbuilla. Iloisena laskeusin taivaasta rakas Impi Maria sylissäni kohti murheellista maatani. Iloisena tapasivat jalkani maata "Haaksirikkoisten kummulla." Ilo asui ilmassa Helsingin ilmakehän kaikissa kerroksissa, sillä väki odotti joka hetki vapauden voittoa.
Oli ilta kun laskeuduttiin Haaksirikkoisten kummulle. Läksimme juoksujalkaa kotia, ettei klo 8 tavattaisi ulkona, jolloin Helsingin kaduilla henki oli kaupalla.
Korvissani vain yhä edelleen humisivat taivaalliset äänet: