— Ei Lemminkäisen vuoteessa unet eikä haaveet viihdy, runoilijan vuodetta ne rasittavat.
Lemminkäinen on toimen mies eikä haaveitten.
Seuraavana aamuna klo 3:n aikaan heräsin kummalliseen jorotukseen. Vähitellen siinä vuoteessa tajuntaan tullessani kuulin sanoja ja laulua. Avasin silmäni ja näin Väinämöisen istuvan vuoteensa laidalla paitasillaan. Rinta oli harmaan kasvullisuuden peitossa kuin naavaisen kuusen pinta. Joskus hän kohotti päätään pystyyn ja päästi laulun loilotuksen noin vain aamun kuluksi. Tarkastin sanoja:
"Suu ei kulu suudellessa
Käsi kättä antaessa".
— Suutelun esimakuko kuululla runojalla jo on aamutuimaansa, kysyin.
— Entä sinulla? Taidat sinä vielä ruveta tässä kolmanneksi urkkijaksi, neitien avuksi, sanoi Väinämöinen tuimasti.
— Olkoon se kaukana minusta. Näen sinun aina hehkuvasta lemmestä todistuksen vaan siihen väitteeseen, että suuret miehet ovat aina olleet jättiläisiä lemmen leikeissä. Nimittäin suuret runoilijat, taiteilijat ja uskonnolliset merkkimiehet. Suurille järkimiehille taas "neidot niemien nenissä" ovat yhtä arvottomia esineitä kuin niemien puut, kivet tai kannot.
— Taitaa olla niin.
Vilkasin pirtin ikkunasta ulos. Mies laski potkuja jokeen aivan
Väinölän rantamilla.
— Kuka kalastaja näin varhain aamulla on liikkeessä?