— Näkyy olevan piispa Agricola.
— Uskaltaisiko häntä vähän puhutella, ylhäistä kirkon miestä?
— Nöyrä on, puhuttele vaan, sanoi Väinämöinen.
Menin rannalle ja kumarsin kunnioittavasti.
— Quin sä oles' ten tulnu, inehmon poik' taurin tappamat? kysyi
Agricola.
— Läksin Suomea pakohon. Asun Väinämön pirtissä. Saanko luvan kysyä, lähteekö kaloja?
— Quinast ei!
— Ette pahastune, kirjallisuutemme isä, jos utelias ihminen tiedustelee, oletteko todellakin köyhän kalastajan poika Pernajasta, niinkuin meille jo lapsesta pitäen opetetaan. Minun on vaikea uskoa, että suomalaisen kirjakielen perustaja olisi syntyjään ummikkoruotsalaiselta seudulta. Olette varmaan jostakin suomalaiselta seudulta.
— Niin oikki. Mä olen köyhä' kalastaja' poik' Pernjäst enkä Pernjast,
Säksalo' kyläkunnast', Norrbyn kyläst'. Sitä kyläkuntaa nyt sanotaan
Finbyks.
Yllätettynä huudahdin: