Louhi tuli jo vastaan pirtin edustalla kaikessa haltijattaren koreassa puvussa, valmiina raadin istuntoa varten. Lumivalkoinen huntu päässä; kruunu pisti esille hunnun alta ja kruunun huipussa oli kärki, josta Pohjantähden tapainen jalokivi säteili. Nenä oli jalosti kyömy, silmät suuret ja käskevät, suu voimakas, ja kaikki hampaat tallessa. Kalevalan kuvaus siis vihollisen valhetta ja vihapuhetta. Minuun tämä kopea olento teki hykäyttävän juhlallisen vaikutuksen.
— Terve karskien pohjalaisten haltijatar! Inehmon poika kumartaa sinua, kainulaisten pelotonta amatsoonia.
— Tule tervehenä, ojenna rauhan kämmen, elä onnellisena Väinämöisen kuulun kurkihirren alla! lausui Louhi pehmeällä äänellään.
— Mikä yllätys nähdä sinua noin nuorekkaana ihanien pohjantyttien kuulu äiti! Kuvista päättäen siellä maailmassa olin odottanut näkevinäni aivan toisenlaisen henkilön.
— Kirotut Suomen maalarit ja kirottu Kalevala! sähisi Louhi. Hänen haahmonsa muuttui ja silmät tulta syöksyivät. Sano sinä sille Akseli Gallen-Kallelalle, että kun hän tänne Tuonelaan saapuu, niin häntä odottaa minun kostoni. Louhen kosto, se on raskas. Sielunvaellusta satoja vuosia. Minkälaiseksi hän on minut maalannut siinä taulussa, jossa minä muka ryöstän Sampoa! Oletko häijympää naisen kuvaa konsanaan nähnyt? Voiko ihminen joutua ilkeämmän herjauksen alaiseksi kuin tulla kuvatuksi uudenaikaisen maalarin pensselillä. Kuinka te jaksatte sietää sellaisia riiviöitä? Saadakseen naurajat ja ilkkujat puolelleen kohtelevat he mitä törkeimmin kuvattavaa henkilöä.
— Arvoisa emäntä! Ei Gallen-Kallela sentään ilkeämpi ole. Niitä on vielä paljon sydämmettömämpiä. Kubistit esimerkiksi. Naamat ovat erisärmäisiä kuvioita, ja värit, puolimädän ihmisruumiin. — Lähetä, rakas Louhi, nekin sielunvaellukselle. Niille se tekisi erinomaisen hyvää. — Tällä en tahdo puolustaa sinun kuvaasi "Sammon ryöstössä". Yhdennäköisyyttä ei ole nimeksikään, sen voin nyt todeta. Kalevalassa vika on. Terveiset kyllä vien Gallenille. Ehkä hän vielä kerran maalaa sinut ihmisiksi. Esimerkiksi hääräävänä emäntänä "Pohjolan häissä".
— Niin ehdota se hänelle. Jos sen tekee, lyhennän vaellusajan.
Louhi riisui juhlatamineensa yltään, järjesti vuoteet, lakaisi lattian ja kattoi aamiaisen.
— Tätä työtä teen vaan ystävyydestä suurta runoilijaa kohtaan ja saadakseni hiukan virkistystä ennen ikäviä istunnoita raadissa, sanoi Louhi sivumennen.
Hän latoi pöytään kaikenlaisia herkkuja: kalakukkoa, piirakaisia, lehtirieskoja, talkkunaa ja pitkiä viipaleita palvattua härän lihaa.