— Oivallista, huudahtivat kaikki. Hän ottaa varmaankin parantaakseen viisi Kakolasta karannutta. Mainio ehdoitus! Olkaa hyvä, jatkakaa!
— Niinkuin jo sanoin, hengen miehiin ei ole luottamista. Voi kyllä joskus onnistua, mutta voi sattua aivan hullustikin. Mutta sensijaan luotan täydellisesti filosofeihin. Meillä on koko joukko filosofeja Helsingissä, toinen toistaan arvokkaampia, tasaisempia ja taatumpia. Teillekin heidän nimensä kaiku on ylettynyt, niin että selkiän nimiä mainitsemasta. Tahtoisin vaan huomauttaa kahdesta nuoremmasta. Filosofiian dosentti Z. Castrén on jättiläinen sekä maailmankatsomuksen syvyydessä että personallisessa hyväntahtoisuudessa. Ehdotan ainakin kahta virvahenkeä häneen.
— Miksei kolme, neljä, kuului ääniä.
— Varmasti hän ne neuvoo, vaikka viisi. Toinen esteettinen filosofi, germanologi, monarkisti, dosentti K.S. Laurila, on ehdottomasti ensimäinen parantamaan rikoksellista, jota vaivaa hypokondria ja unteloinen rikoksellisuus. Ehkä saan ehdottaa kolmea?
— Mutta jos kirjailijoita ja runoilijoita punikkien joukosta ilmeneisi, ketä silloin neuvotte?
— Juhani Aho on paras. Hän on taistellut heitä vastaan yhtä paljon ymmärtämyksellä kuin lujuudella. Ehdotan viis — Valkosen armeijan Tyrtaios, Ilmari Kianto.
— Herra puheenjohtaja, kuului neitien istuimilta. Perustelematta mielipidettämme sen tarkemmin, pyydämme, ettei Kiantoa oteta huomioon.
Louhi pyytää puheenvuoroa.
— Kannatan Kiantoa. Kuka on kauniimmin ylistänyt minun kotiseutujani kuin hän, kuka on porosta, lempieläimestäni, ennen kirjoittanut kokonaisia nidoksia, niinkuin hän. Yksi Kiantoon!
Väinämöinen pyytää puheenvuoroa: