— Nouse vaan pystyyn, kohta on sinun lähdettävä pyhän Henrikin neuvontaan.
Laitoin itseni järjestykseen, kulin sillan yli raatisaareen ja saavuin pyhän Henrikin linnalle. Linna oli mukulakivistä rakennettu jokseenkin Turunlinnan ikävään malliin. Seinät olivat yli 2 m paksut ja linnan ovi oli tyrmiä, lavea, korkea ja vahvasti raudoitettu, niin että ainoastaan vanha Lalli pakana sitä jaksoi availla ja sulkea. Soitin ovikelloa, joka pomisi linnan pihalla kuin emäseurakunnan kirkonkello ja Lalli tuli aukaisemaan.
— Huoment', sanoi Lalli, pyhä Henrikki varttuu lukukammitsass'. Kuules
Kerttu, vie tämä ihmislapsi pyhän isän tyvö.
Kerttu oli vankkatekoinen, leveä nainen, Kokemäenjoen laakson rotevinta emäntätyyppiä. Hän vei minut pyhän Henrikin lukukammitsaan, joka oli munkin yksinkertaisesti kalustettu koppi. Akkunansyvänteessä oli pöytä ja tuoli, ja pöydällä joukko pergamenttiin nidotulta teoksia. Kerttu naputti eräälle sivuovelle, pyhän Henrikin makuuhuoneeseen, ja supatti:
— Ottaaks' pyhä isä ouroi vastaan?
— Onko hän se ihmislapsi, jota varron.
— Kyll' hän vaan ihmin' on, mutt' ei hän vallan laps' ole.
— Tulen heti.
Samassa pyhä piispa tulla tupsahti sisään ja kysäisi heti.
— Kuule ihmislapsi! Olin juuri tarkastamassa eilistä pöytäkirjaa. Siinä sanotaan: "punakaartilaisten piti, mennessään kaupunkiin viedäkseen miestä tuomiolle, roistojen pakoituksesta ampua tavaksi tullut selkäkuula syytettyyn." Voiko sanoa: viedäkseen miestä?